Katso logo

The Summit Suomen kilpailija avautuu väkivaltaisesta lapsuudestaan

The Summit Suomen kilpailija avautuu väkivaltaisesta lapsuudestaan
The Summit Suomi

Seikkailuohjelman kisaaja kertoo olleensa nuoruudessaan "gangsteri".

Mainos
Mainos päättyy

Retkikunta kertoo leiriydyttyään taustoistaan The Summit Suomen yhdeksännessä jaksossa. Varo paljastuksia jaksosta.

Rovaniemellä asuva Carola kertoo syntyneensä Raumalla. Vanhempien erottua Carolan perhe muutti pohjoiseen.

– Äiti löysi uuden miehen. Uudella miehellä oli kanssa lapsia. Meitä oli aikoinaan siellä viisi lasta. Sitten ne alkoi tekemään lapsia, Carola kertoo.

– Ensimmäisellä oli paha vamma ja sydänvikaa. Se menehtyi siinä puolen vuoden iässä. Se oli aika kova isku perheelle, hän jatkaa.

Mainos
Mainos päättyy

Carolan pikkuveljellä oli sairaus, jota ei voinut parantaa. Jo veljen syntyessä perhe sai tietää, ettei lapsi olisi kauaa menossa mukana.

– Ei mikään helppo paikka. Ja vanhemmille tulee aika poissaoleva fiilis, niin pienelle lapselle kuin minäkin olin, mitä mä olin seitsemän, miettii, että mikä on hätänä, kuin ei kuitenkaan ymmärrä ihan kaikkea niissä tilanteissa.

Carola on edustanut Suomea Pekingin talviolympialaisissa.
Carola on edustanut Suomea Pekingin talviolympialaisissa.

Kun Carolalla alkoi seitsemäs luokka, äiti ja tämän kumppani erosivat.

– Me muutettiin pois. Yläasteella oli vähän gangsteri. Menin aina omia menojani jossain päin, hän sanoo.

– Vuosi eteenpäin, niin ne palasivat yhteen sen miehen kanssa.

Mainos
Mainos päättyy

Tuolloin Carola aloitti lumilautailun, jonka kautta löysi suunnan, mitä kohti mennä.

– Sitten mun piti päästä mun ekoihin kisoihin, niin meillä oli kotona vähän tuollaista perheväkivaltaa, ja se eskaloitui yhteen iltaan, Carola muistelee.

– Ne mun ekat unelmat lumilautailun suhteen vähän kaatuivat siihen, hän jatkaa.

Tapahtumat olivat Carolalle kova pala.

– Me muutettiin siitä iskälle. Sitten keväällä oli päätös, mihin pääsee kouluun, niin mä muutin pois kotoa jo 16-vuotiaana opiskelemaan ja lumilautailemaan.

Kun Carola tajusi, että hänellä on mahdollisuus päästä olympialaisiin, hän eli vain tätä tavoitetta varten. Kun olympialaiset olivat ohi, oli Carolalla tyhjä olo siitä, että mitä seuraavaksi, kun määränpää oli saavutettu.

Mainos
Mainos päättyy

– Sitten me tavattiin Emilian kanssa. Me ostettiin just asunto. Aika paljon tulee vietettyä aikaa Rukalla.

Carola kertoo olevansa tänä päivänä superonnellinen ihminen.

The Summit Suomi sunnuntaisin MTV Katsomossa ja MTV3:lla.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan