
The Batman 2:en kuvaukset alkavat syksyllä – tämä odotetusta jatko-osasta jo tiedetään
Ohjaaja Matt Reevesin hartaasti odotettu jatko-osa viime vuoden suurimpiin hitteihin kuuluvalle The Batmanille pyörähtää käyntiin kameroiden edessä syksyllä. Tuottaja Michael Uslan paljasti somessa kuvausten tarkaksi aloituspäiväksi 23. marraskuuta.
Valmista elokuvaa odotetaan teattereihin ympäri maailmaa 3. lokakuuta 2025. Warner-studion vahvistamasta ensi-illasta voi myös laskea The Batman Part II:en ilmestymisen HBO Max -suoratoistopalveluun, mikä tapahtuu marraskuun puolivälissä 45 päivän teatteri-ikkunan sulkeuduttua.
Robert Pattinson uusii jatko-osassa pääroolin Batmanina ja Bruce Waynena, jonka lisäksi Andy Serkisin ja Jeffrey Wrightin odotetaan esittävän toistamiseen Alfred Pennyworthia ja James Gordonia. Myös Colin Farrell palaa Pingviininä tunnetuksi Oswald Cobblepotiksi. Farrell kuvaa myös parhaillaan Pingviinistä kertovaa spin-off-sarjaa New Yorkissa. HBO Maxille tehtävä sarja sijoittuu tapahtumiltaan kahden The Batman -elokuvan väliin.
Vielä ei tiedetä palaavatko ensimmäisessä elokuvassa näytelleet Zoë Kravitz ja Paul Dano Kissanaisen ja Arvuuttajan rooleihin. Sitä suurempi kysymys on Jokerin läsnäolo uudessa elokuvassa. Hahmo esiintyy lyhyesti The Batmanin lopussa Barry Keoghanin esittämänä. Tiiserimäinen suoritus sai monet Batman-fanit innostumaan ja ylistämään Keoghanin valintaa uudeksi Jokeriksi.

Oscar-gaala on jo ovella – nämä ehdokkaat voi katsoa kotisohvalla suoratoistopalveluista
Nuori irlantilaisnäyttelijä on nyt muutenkin pinnalla, sillä hän on Oscar-ehdokkaana miessivuroolista elokuvassa The Banshees of Inisherin. Kuten myös Colin Farrell parhaasta miespääosasta samasta elokuvasta.
Kolme Oscar-ehdokkuutta saanut The Batman on katsottavissa HBO Maxista. Kaikkiaan yhdeksän Oscarin ehdokas The Banshees of Inisherin julkaistaan Disney+:ssa 22. maaliskuuta.
