Teresa Välimäki ja Ripe Mikkola paljastavat kesän grillitrendit sekä kotigrillaajien yleisimmät mokat

AlfaTV:n Grillimestarit Ripe & Teresa -ohjelmasta tutut huippukokit Risto ”Ripe” Mikkola ja Teresa Välimäki paljastavat kesän grillitrendit Katson lukijoille.
Mikkolan ja Välimäen päällimmäinen viesti on, että grillata voi paljon muutakin kuin makkaraa ja kyljyksiä. Erilaiset kasvikset valmistuvat grillillä yhtä hyvin, eikä perunoitakaan ole pakko valmistaa keittiön puolella, vaan nekin valmistuvat grillissä.
Maissien osalta Mikkola ui kuitenkin vastavirtaan. Hänen mielestään maissia ei kannata kuivattaa grillissä, vaan ne kannattaa ennemmin höyryttää ja syödä voisulan kanssa. Sen sijaan esimerkiksi kesäkurpitsasta, varhaiskaalista ja porkkanoista saa hyviä grilliherkkuja.
Teresa Välimäen grillausohjelmassa ei ole kiire: ”Elämässä on muutenkin kauheat paineet”
Mikkola uskoo, että lohen hinnan noustua ihmiset saattavat tulevana kesänä uskaltautua grillaamaan rohkeammin muitakin kaloja ja äyriäisiä. Makkarapuolelta hän nostaa esiin laadukkaat raakamakkarat, joiden saatavuus on viime aikoina alkanut parantua.
Välimäki puolestaan haluaa mainita kesän grillaustrendeistä itsetehdyt soosit ja marinadit. Rohkean maustamisen vastapainona on yksinkertaisuus. Esimerkiksi kokonaisen broilerin kanssa mausteiksi riittää suola, pippuri, sitruuna ja ehkä rosmariini.

Mikkolan ja Välimäen mielestä yleisin moka hiiligrillillä grillatessa on liika hätiköinti. Grilli sytytetään liian myöhään, siihen käytetään maun pilaavaa sytytysnestettä eikä kunnon hiillosta malteta odottaa.
Ruokia ei myöskään pitäisi grillata jääkaappikylminä, Välimäki muistuttaa.
Välimäen mukaan monet ovat lisäksi epävarmoja kypsyyksien kanssa, jolloin lihasta tai kalasta tehdään usein vähän ylikypsää.
Mikkola puolestaan muistuttaa, että grillissä on hyvä olla tilaa. Esimerkiksi pallogrilli kannattaa jakaa keskeltä kahtia siten, että hiilet tulevat vain toiselle puolelle, jolloin grillattavan tuotteen voi tarvittaessa siirtää viileälle puolelle pois suorasta lämmöstä.
– Jos on koko grilli täynnä, niin helposti polttaa kaiken, Mikkola sanoo.

Mikkola muistuttaa sulkemaan grillin kannen aina grillauksen ajaksi. Grillattavista tuotteista hiilien päälle tippuva rasva ja neste muodostaa savua, joka maustaa ruuan. Jos kansi on auki, kaikki herkulliset savut katoavat taivaalle.
Grillattavia tuotteita ei pidä myöskään alvariinsa käännellä, vaan grillata maltilla yksi puoli kerrallaan ennen kääntämistä.
Välimäki huomauttaa lopuksi, että puhtaus on puoli ruokaa myös grillatessa. Siispä grilli kannattaa pestä ja huoltaa kunnolla, varsinkin ennen grillin talviteloille laittamista.
Grillimestarit Ripe & Teresa AlfaTV:llä perjantaisin kello 19.00.