Terapeutti-Villen tytär kertoo tv:ssä perheestään: "Olen lapsena joutunut sovittelijan rooliin vanhempien riidoissa"

Kansanedustaja Ville Merinen tunnustaa Perjantai-ohjelmassa, että terapeutinkin kotona riidellään.
TV1:n Perjantai-ohjelman jaksossa keskustellaan 3. marraskuuta perheen merkityksestä ja pohditaan, mihin perhettä tarvitaan yhä yksilökeskeisemmässä maailmassa. Jaksossa mietitään myös, voiko kotona olla oma itsensä.
Sean Ricksin vieraana aiheesta juttelevat kansanedustaja ja psykoterapeutti Ville Merinen sekä hänen lapsensa Helmi Merinen, 18, jota oman isän terapointi joskus ärsyttää.
Avoimuudesta on apua
Terapeutti-Villenäkin tunnettu Ville Merinen on nuorten aikuisten rakastama nettiauttaja Tiktokissa ja Instagramissa. Hänellä on Helmin kanssa yhteinen podcast, jossa parivaljakko puntaroi, onko suutarin lapsilla kenkiä. Isäni on terapeuttiville -podcastissa on ruodittu muun muassa Villen Merisen alkoholismia. Ville sulki korkin kokonaan kolme vuotta sitten.
– Avoimuus on meidän perheemme vahvuus mutta myös kipupiste. Välillä olen lapsena joutunut sovittelijan rooliin vanhempien riidoissa, kertoo Helmi Merinen.
Terapeutin kotona syntyy riitoja niin kuin missä tahansa perheessä. Keskusteluyhteyden ollessa olemassa niitä on kuitenkin mahdollista selvittää ja ratkoa.
Kirsi Alm-Siira pulassa suorassa lähetyksessä – kollega joutui ryömimään pöydän alle

Puhuminen on tärkeää
Ville Merinen painottaa puhumisen tärkeyttä. Hän kertoo Perjantai-ohjelmassa, että hyvin usein nuoret kysyvät neuvoa, miten vanhemmalle voisi puhua jostain vaikeammasta asiasta.
– Perhana, perheissä pitäisi oppia juttelemaan!, Ville Merinen puuskahtaa.
Ville kertoo ohjelmassa ajatelleensa aiemmin hyvin vahvasti, että perheestä itsenäistyminen tuo nuorelle paljon hyötyjä. Viime aikoina hän on kuitenkin pohtinut yksinäisyyttä, mielenterveyskriisiä sekä niiden syitä.
– Perheen merkitys on yllättävänkin iso. Usein nuorten ongelmat räjähtävät, kun he muuttavat omilleen, vaikka perhe olisikin puhelimen päässä, Ville Merinen pohtii.
Yhteisöllisyydelle on siis paikkansa, ja liika yksilökeskeisyys saattaa lisätä yksinäisyyden tunnetta.
Perjantai: Elämä on perheestä -jakso nähdään Yle Areenassa perjantaina 3.11. kello 16.30 ja TV1:ssä samana iltana kello 21.05.