Katso logo

Tätä uutista on odotettu: Squid Game saa toisen kauden

Squid_Game_netflix_f806e023e0.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Nyt sarjan luoja Hwang Dong-hyuk on paljastanut, että kakkoskausi on tulossa. 

– Minulla on olemassa perusjuoni toiseen kauteen. Se on kaikki päässäni, ja olen parhaillaan ideointivaiheessa. Se tapahtuu jonakin päivänä, mutta milloin, siitä en voi kertoa yksityiskohtia, hän kommentoi sarjan jatkoa Hollywood Reporterin haastattelussa. 

Squid Gamen ohjannut ja käsikirjoittanut Dong-hyuk myös paljastaa toisen kauden tapahtumista sen verran, että päähahmo Seong Gi-hun on mukana edelleen. Enempää hän ei kuitenkaan voi omien sanojensa mukaan mitenkään kertoa, sillä hän ei tiedä vielä itsekään, mitä tarinassa tulee tapahtumaan. 

Squid Game rikkoo kaikki ennätykset: Netflixin kaikkien aikojen suosituin sarja

Mies kertoo artikkelissa, että paine tehdä jatkoa järkälemäiseksi ilmiöksi nousseelle Squid Gamelle on kasvanut suureksi niin kotimaassa Etelä-Koreassa kuin Yhdysvalloissa.

Mainos
Mainos päättyy

– Näimme YouTubessa videoita, joissa ihmiset ovat jo kirjoittaneet kaudet kaksi ja kolme meille valmiiksi, hän nauraa.

Netflixin virallinen lausunto asiasta tällä hetkellä on, että toisesta kaudesta keskustellaan, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu.

Squid Game oli vähällä jäädä kokonaan tekemättä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan