Tätä et tiennyt Amazing Racesta – listasimme kymmenen faktaa kulissien takaa
Heikki Paasosen kipparoima Amazing Race Suomi vie 12 paria seikkailuun kohti tuntematonta. Seikkailu starttaa Nelosella ja Ruudussa 30. syyskuuta.
The Amazing Race on seikkailuohjelmistojen aatelistoa. Kisan jenkkiversiota on tehty jo huimat 22 vuotta, ja vihdoin ohjelma rantautuu myös Suomeen Heikki Paasosen luotsaamana. 12 kisaparin edessä on noin neljä viikkoa kestävä kilpailu, joka vie heidät etapeille kauas kotoa.
Ideana on suorittaa kinkkisiä tehtäviä ja kisata siitä, kuka etenee seuraavalle etapille nopeinten. Jokainen etappi sisältää niin fyysisiä kuin psyykkisiä voimavaroja vaativia tehtäviä.
Pitkin matkaa osa pareista putoaa pois. Voittajatiimi lunastaa itselleen 30 000 euron voittopotin.
Faktoja kuvauksista
Suuren kansainvälisen formaatin tuottaminen vaatii sääntöjä ja järjestelyitä, jotka aloitettiin jo viime vuonna.
– Amazing Race oli hyvin antoisa ja kokoluokassaan poikkeava kokemus. Kuvausryhmät laittoivat itsensä likoon juostessaan kilpailijoiden tahdissa. Kiitoksensa ansaitsevat myös tuotannon suunnittelusta, toteutuksesta ja sisällöstä vastannut työryhmä, jonka käsissä lepäsi kaikki se, mitä kilpailijat kuvauksissa kohtasivat, Petra Martikainen tuotantoyhtiö Moskito Televisionista kertoo.
Hän antaa esimerkkinä kymmenen faktaa tuotannosta. Ohjelman kustannukset ja budjetit ovat sopimusasioita, joita hän ei voinut tarkemmin kommentoida.
● Kullekin finalistikilpailijalle, eli koko reitin kulkeneelle henkilölle kertyi 26 000 lentokilometriä per kilpailija. Se vastaa noin kahta meno-paluu lentoa Helsingistä New Yorkiin. Pudonneet parit passitettiin suoraan kotimatkalle.
● Lentopäästöinä syntyi 385 tonnia hiilidioksidiekvivalentteja, joka vastaa noin 38 suomalaisen keskimääräistä vuotuista hiilijalanjälkeä. Sanoma ja Nelonen Media kompensoivat päästöt tukemalla kompensointiprojektia Borneon saarella.
● Mukana oli formaatinhaltijan lentävä tuottaja, joka seurasi kuvauksia.
● Haastavinta tuotannossa oli ison ja kokonpanoltaan muuttuvan tuotannon pyörittäminen vaihtuvissa olosuhteissa.
● Osallistujat sitoutuvat noudattamaan formaatin, tuotantoyhtiön ja kanavan sääntöjä sekä ohjeistuksia, jotka liittyvät muun muassa työturvallisuuteen ja tasavertaisuuteen. Sääntöjen rikkominen voi johtaa kilpailusta poistamiseen.
● Kuvauspäivät ovat pitkiä, mutta kilpailijoille on varattu lepoaika, joka on yleensä aina etapin päätepisteen jälkeen. Lepoaika on vapaata aikaa, mutta se on vietettävä tuotannon osoittamalla alueella.
● Kilpailijoilla ei ole käytössään puhelimia tai maksuvälineitä, muuta kuin valuutta, mitä he saavat tuotannolta kisaa varten.
● Jokaisen parin mukana kulkee kahden hengen kuvausryhmä, eli kuvaaja ja äänittäjä. Välimatkaa kilpailijoilla heihin saa olla maksimissaan kuusi metriä.
● Kilpailijoiden lisäksi matkalla oli mukana noin 70 henkilön tuotantotiimi, johon kuului myös lääkintä- ja turvallisuushenkilöitä. Lääkintävastaava tarkkailee kilpailijoiden vointia jatkuvasti ja ohjeistaa tuotantoa, mikäli huomioitavia asioita ilmenee.
● Kilpailusta pudottuaan kilpailijat palaavat Suomeen. Heitä on ohjeistettu pysymään poissa sosiaalisesta mediasta, mutta he saavat elää normaalia elämää. Tästä syystä osallistujia bongattiin Suomessa ennen kuvausten loppua.
Kisaan lähtevät julkkikset
Kisassa nähdään 12 julkisuuden henkilöä pariensa kanssa. Mukana ovat kansanedustaja Ilmari Nurminen ja hänen puolisonsa Aapo Hettula, radiojuontaja Tuukka Ritokoski ja isänsä Sami Ritokoski, vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja siskonsa Eleonoora "Noora" Hintsa, rallin maailmanmestari Marcus Grönholm ja kartanlukijansa Timo Rautiainen, näyttelijä Jukka Rasila ja avopuolisonsa Mirva Nieminen, toimittaja Anna Perho ja poikansa Atte Lehtiniittu, Vitunleija-brändistään tuttu Bakari Diarra sekä sometähti Samuel Chime, ystävykset kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja europarlamentaarikko Silvia Modig, ampumahiihtäjät Kaisa Mäkäräinen ja Mari Eder, liikemies-yrittäjä Peter Vesterbacka ja mentoroitavansa Thy "Anna" Ngyen, Erikoisjoukot-kouluttajat Janne Lehtonen ja Robin Hendry sekä näyttelijä Katariina Kaitue poikansa Benjamin Hariman kanssa.
Marcus Grönholmin ja kartturin matkassa oli haasteita Amazing Racessa: "Välillä Timolla meni hermot"
Amazing Race Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa 30. syyskuuta.
