Tässä sarjassa voit nähdä prinssi Harryn entisen rakkaan – esittää pelottavan uskottavasti true crime -roolin

Cressida Bonasin haave näyttelijänurasta on toteutunut.
Prinssi Harry seurusteli Cressida Bonasin kanssa kaksi vuotta. Suhde alkoi vuonna 2012, kun prinsessa Eugenie esitteli serkulleen kauniin nuoren naisen.
Parin erosta on liikkeellä ainakin kaksi teoriaa. Joidenkin mukaan Harry lopetti suhteen, koska ei kestänyt ripustautuvaa tyttöystävää. Varteenotettavampana syynä on pidetty Cressidan näyttelijähaaveita ja stressiä, jonka prinssin ympärillä kuhiseva mediasirkus hänessä aiheutti.
Jos Cressida olisi avioitunut Harryn kanssa, olisi hän saanut jättää hyvästit urahaaveilleen. Turhaan ei rakkaustarina päättynyt, sillä nykyään Cressida hankkii leipänsä näyttelijänä.
Tulkinta mykisti omaisen
ITV:n tositarinaan perustuvassa Murhat maalaistalossa – rikosdraamassa Cressida näyttelee skitsofreniaa sairastavaa perheenäitiä Sheila Caffellia, joka lavastetaan adoptiovanhempiensa ja kaksospoikiensa perhesurmaajaksi.

Kun Sheilan ex-puoliso näki Cressidan roolisuorituksen, hän äimistyi.
– Luoja, hän oli kuin Sheila. Hämmästyttävää, miten teit sen. Huomasit hänen haurautensa ja sydämellisyytensä. Siitä kiitän sinua, ex-vaimonsa tarinan kirjoittanut Colin Caffel totesi näyttelijälle Lorraine-ohjelmassa.
Roolihahmon kohtalo järkytti
Perhetragedia tapahtui Essexissä elokuussa 1985. Poliisi leimasi puutteellisten tutkimusten jälkeen mielenterveysongelmista kärsineen Sheilan syylliseksi murhiin ja itsemurhaan.
Yksi tutkijoista oli eri mieltä, ja vastoin esihenkilönsä tahtoa jatkoi itsenäisesti tutkimuksia selvittääkseen totuuden ja puhdistaakseen Sheilan maineen.
– Luulen, että tuohon aikaan mielisairaita kohdeltiin eri tavalla kuin nykyisin. Jos sama tapahtuisi tänään, ei mielenterveyspotilasta vastaan hyökättäisi, Cressida pohtii.

Prinssin ex-rakas teki paljon taustatyötä selvittääkseen mielenterveyspotilaan käytöstä ja tunteiden ilmaisua. Cressida koki, että todenmukainen tulkinta oli erityisen tärkeää, kun kyse oli todellisesta henkilöstä.
Murhat maalaistalossa on katsottavissa MTV Katsomo + -kanavalla.