Tässä ovat uudet Tempparit-sinkut - mukana julkkiksen tytär

Kaudella koetaan ennennäkemätön uudistus.
Temptation Island Suomen 14. kausi alkaa Ruudussa 1. lokakuuta. Tänä vuonna ohjelmassa on uudistus, sinkut nimittäin saavat täysin oman ohjelmansa.
Tulevalla kaudella pariskuntien huomiosta kilpailee 20 sinkkua Espanjan Marbellan auringon alla. Sami Kuronen juontaa tuttuun tapaan parisuhderealityn.
Sinkut saavat entistä suuremman roolin, sillä heti kauden jälkeen alkaa täysin uusi sarja: Temptation Island Suomi: Sinkut. Sarjassa ilman rakkautta jääneet sinkut molemmilta villoilta kohtaavat ja aloittavat oman juhlientäyteisen treffirulettinsa. Ohjelmaa voi seurata Ruudussa.
Kauden sinkkunaiset
Mette, 22, Jyväskylä
“Mä tykkään ajaa manuaalii ja täällä mä voin veivaa teidän vaihdekeppii”

Kauneusalalla työskentelevä Mette vaikuttaa hyvin feminiiniseltä, mutta hänellä on äijämäinen puolensa. Hänen harrastuksiinsa kuuluu muun muassa autojen rassailu miespuolisten ystäviensä kanssa.
Bileiltoina Mette on se, joka tanssii ensimmäisenä pöydillä. Monelle tuleekin yllätyksenä, ettei hän käytä alkoholia juuri ollenkaan. Meten miesmaku on hänen omien sanojensa mukaan rekkakuskit. Hän ei juuri harrasta deittailua, mutta on valmis rakkaudelle, jos sellainen huristelee vastaan.
Venla, 23, Helsinki
“Mun horoskooppimerkki on kauris. Voidaaks me tunkee tänä iltana sun perseeseen nauris? Tai sit vaihtoehtosesti vaan pidetään hauska reissu”

Alunperin Lohjalta kotoisin oleva Venla asustelee Helsingissä, jossa opiskelee kätilöksi. Vapaa-ajallaan hän käy aktiivisesti kuntosalilla ja pilateksessa. Ystävät kuvailevat häntä rempseäksi monitoiminaiseksi, jonka voi kutsua niin aamukirkkoon kuin bilelomalle Ibizalle.
Hän rakastaa keksiä aktiviteetteja ja järjestää ohjelmaa esimerkiksi perhejuhliin. Venla arvostaa ihmisissä avarakatseisuutta ja huumorintajua. Vakavasti hän on seurustellut kerran noin puolen vuoden ajan, mutta lyhyempiä tapailusuhteita on kertynyt enemmän.
Laura, 22, Iisalmi
“Työni puolesta oon tottunu sheikkaa viski sourin, mut täällä voisin tarjota teille happy hourin”

Baarimestarina työskentelevä Laura on menevä tyyppi. Hänen ystävänsä vitsailevat, että bileiltoina häneen pitäisi asentaa lasten polkupyöristä tuttu viiri, sillä muuten häntä on mahdotonta löytää illan aikana.
Miehen hän hurmaa katsekontaktilla, piikittelevällä huumorilla sekä flirtillä. Hän elää elämäänsä metodilla tunteet ennen järkeä ja heittäytyy mielellään mitä ihmeellisimpiin seikkailuihin. Täysillä eläminen vaatii kuitenkin veronsa ja hänen ehdoton supervoimansa on ilmiömäinen kyky nukkua vaikka 16 tuntia kerrallaan.
Kiki, 19, Tuusula
“Mä oon Kiki, teille saattais tulla iltajumpan aikana mun kanssa hiki”

Kahvilassa työskentelevä Kiki on harrastanut aiemmin cheerleadingia, mutta nykyään vapaa-aika kuluu lähinnä ystävien kanssa hengailuun.
Kikillä on omien sanojensa mukaan ollut tapana viehättyä ei niin hyvistä ihmisistä. Ruskeat silmät, tummat piirteet ja tatuoinnit kiinnittävät huomion, mutta loppuviimein Kiki viihtyy parhaiten ihmisen kanssa, joka saa hänet nauramaan. Hän on herkkä, mutta pirskahteleva ja hauska persoona.Kiki ei kuitenkaan ota elämää liian tosissaan ja esimerkiksi bileillat saattavat yltyä villeiksi.
Kiisa, 21, Hämeenlinna
“Mun nimi on Kiisa, ja mä tulin teitä tänne tiisaa”

Kiisa työskentelee lastenohjaajana varhaiskasvatuksessa, joten äänekäs ja vauhdikas ympäristö on hänelle hyvin tuttua. Kiisan bilemotto onkin parempi överit kuin vajarit. Hänen täydelliseen bileiltaansa kuuluu viini, ystäviä, juoruja ja hyvä musiikkia.
Yllättävää onkin, että hän rakastaa karaokea ja hänen bravuurikappaleensa on Kake Randelinin Tarja. Yöseuralaisen bileillan päätteeksi hän viettelee vienolla hymyllään ja flirtillä katseellaan. Hänen ystävänsä tapaavatkin vitsailla, että Kiisa flirttailee kaikelle, mikä liikkuu.
Nella, 24, Helsinki
“Yleensä mä vien miehiä jatkoille, mut täältä mä etin seuraa katkolle”

Nella on ylpeä kouvolalainen, mutta on tunnettu lähipiirissään sarjamuuttajana, sillä on vaihtanut maisemia täysi-ikäistyttyään peräti kahdeksan kertaa. Hän asuu Helsingissä ja on opinnäytetyötä vaille valmis yhteisöpedagogi.
Vapaa-ajallaan hän käy heittämässä tikkaa tai pelaamassa bingoa ystäviensä kanssa. Hän rakastaa myös kirjoittamista ja haaveilee julkaisevansa romaanin jonain päivänä. Iso osa Nellan ystävistä on miehiä ja hänen seurustelusuhteensa ovatkin usein löytyneet kaveripiiristä. Hän uskoo kohtaloon ja siihen, että elämä tuo eteen ne ihmiset, jotka kuuluvat hänen elämäntarinaansa.
Janette, 24, Haapavesi
“Met emmä koskhaan tiä mitä elämä etheen heittää, mut voisimme teet keittää. Ehkä sun darrakin kohta hellittää”

Janette on alun perin Sodankylästä ja se kuuluu yhä vahvasti hänen murteestaan. Hän osti vastikään vanhan talon Haapavedeltä Pohjois-Pohjanmaalta, mutta sitä ennen hän asui vuoden päivät pakettiautossaan ja kierteli Eurooppaa.
Hän työskentelee Onlyfans-sisällöntuottajana, mutta on tehnyt töitä myös tarjoilijana ja mallina. Hänet on valittu vuoden 2024 Miss Hot Rod -kilpailussa yleisön suosikiksi. Vapaa-ajallaan Janette rakentaa pakettiautoaan ja remontoi taloaan. Ystävät kuvailevat häntä seikkailijaksi ja sitä hän totisesti on. Välillä hän hämmästelee itsekin omaa itsenäisyyttään. Vastoinkäymiset hän hoitaa lakonisen humoristisella metodillaan “kyykky, rööki ja voi vitun vittu”.
Bella, 24, Sipoo
“Mä oon nyrkkeilijä. Toivottavasti täällä on jotain muutakin kovaa, kun vaan mun nyrkki”

Monet saattavat tunnistaa Bellan Kurre Westerlundin tyttärenä, sillä hänen perhe-elämänsä on noussut otsikoihin usein viime vuosina. Myynti- ja toimistotyötä isänsä omistamassa yrityksessä tekevä Bella pitää perhesuhteita hänelle tärkeinä.
Bellan miesmakua ovat tummat ja tatuoidut miehet, mutta kiire hänellä ei parisuhteeseen ole. Hän nauttii itsenäisestä elämästään. Erityisen ylpeä hän on siitä, että on hiljattain ostanut ensimmäisen asuntonsa. Vapaa-ajallaan Bella treenaa tavoitteellisesti nyrkkeilyä sekä touhuaa koiriensa kanssa.
Eva, 26, Vantaa
“Mun kanssa teille vois tulla aika paljon unettomia öitä, ja oisko vöitä koska niille olis töitä”

Eva lähti 19-vuotiaana Iso-Britanniaan au pairiksi, mutta jäi maahan moneksi vuodeksi, koska löysi sieltä rakkauden. Rakkaus ei kuitenkaan kestänyt ikuisesti ja suhteen päätyttyä hän palasi Suomeen. Hän työskentelee yhä etänä englantilaisen sähköyhtiön palveluksessa.
Eva vetää miehiä usein puoleensa tahtomattaankin, sillä hän on hyvin flirtti. Hän viehättyy karismaattisista ihmisistä, jotka ovat hauskoja ja jotka osaavat näyttää sen, mitä haluavat. Hän haaveilee hyvin perinteisistä asioista: mies, koira, talo ja mahdollisesti myös perhettä. Sen lisäksi hän haluaisi matkustella ja nähdä maailmaa.
Erika, 29, Alahärmä
“Mä oon Erika, hauska tavata. Onks tällä reissulla ich komme vai dich komme”

Suorasanainen eteläpohjalainen Erika on entiseltä ammatiltaan hieroja, mutta viime vuosina hän on työllistynyt maatalouden parissa. Hän harrastaa kuntosalia, hevosia sekä oman talonsa remontointia. Miehen apua remontti- ja pihatöihin hän kaipaa vasta siinä vaiheessa, kun kaivinkone tai sitä suurempi tuodaan tontille.
Hän on mielestään enemmän parisuhde- kuin irtosuhdeihminen ja onkin ollut suhteessa liki koko aikuisikänsä. Ihan keneen hyvänsä hän ei silti tyydy. Hän etsii rinnalleen miestä, jolla on jalat maassa ja oikeanlaiset perhearvot. Liian menevän ihmisen kanssa hän ei näe tulevaisuutta. Empatiakykyinen Erika ei ole ajatuksissaan mustavalkoinen. Hän on hyvin avoin ihminen ja puhuu estoitta myös henkilökohtaisista asioistaan, mikä saa usein vastapuolenkin avautumaan.
Kauden Sinkkumiehet
Joona, 21, Jyväskylä
“Niinku näkyy niin mulla ei oo isoja lihaksii, mutta VALTAVA... sydän, mikä tarvittaessa tukee ja kuuntelee teitä”

Joona on huumorintajuinen autoharrastaja. Hän on valmistunut logistiikka-alalta, muttei ole ajanut rekkaa päivääkään. Sen sijaan hän on toiminut viime vuosina autojen teippaajana sekä kuvaajana ja sosiaalisen median sisällöntekijänä autotapahtumissa.
Uran lisäksi hän haaveilee kumppanista, jonka kanssa rakentaa elämää ja hankkia nykyistä isompi asunto. Kumppanin tulisi olla aktiivinen, sillä jo pari koti-iltaa putkeen on virtaa täynnä olevalle Joonalle liikaa. Hän pitää luonnetta ulkonäköä tärkeämpänä, mutta arvostaa sporttisuutta, sillä kaipaa seuraa myös esimerkiksi lenkkipolulle.
Miska, 21, Kuopio
”Hei mun kikkeliki on niin kohtelias et se seisoo sen takia, että te saatte istuu”

Miska on alun perin Keiteleeltä, mutta asuu nyt Kuopiossa, jossa ajelee taksia työkseen. Vapaa-aikansa hän kuluttaa kuntosalilla. Hänen julkkisesikuvansa on Matti Nykänen, sillä samastuu mäkilegendaan, koska myös hänellä on yöelämässä töhöilevä villihevospuolensa. Viime aikoina saliharrastus on kuitenkin vienyt aina vain isomman siivun vapaa-ajasta eikä bilettämiseen ole tahtonut jäädä aikaa.
Rinnalleen hän etsiikin naista, jolla on terveelliset elämäntavat eikä ole täysi ratakana. Miska kokee olevansa hyvä kuuntelija ja tarjoaa tarpeen vaatiessa mieluusti tilkun kauluspaitansa reunasta nenäliinan korvikkeeksi. Hän lähtee hakemaan ohjelmasta uusia näkökulmia myös omaan parisuhde-elämään, sillä ei ole onnistunut edellisestä suhteesta erottuaan solmimaan mitään pitkäkestoista.
Nicolas, 22, Pori
“Jos sun oikee jalka olis joulu ja vasen uusivuosi, niin oisko sulla tilaa mulle pyhien välissä”

Tavoitteellisesti jo lapsesta saakka jääkiekkoa pelannut Nicolas on muuttanut hiljattain takaisin lapsuudenkaupunkiinsa Poriin vartiointitöiden perässä. Samalla myös jääkiekko on vaihtunut “höntsäilyyn”. Joukkuelajeilla on ikuinen paikka hänen sydämessään, sillä ryhmässä tekeminen on hyvää vastapainoa piirivartijan yksinäiselle työpäivälle.
Nicolas kuvailee itseään hauskaksi ja villiksi, joka tutustuu helposti ihmisiin. Hän pitää juhlimisesta ja tykkää ravata erilaisilla klubeilla ystäviensä kanssa. Ryhmässä hän kokee olevansa se, joka huolehtii, ettei kukaan jää ulkopuolelle.
Timi, 23, Tampere
”Mä oon hieroja ja mä osaan kyl löytää sen oikeen pisteen”

Timi elää nuoren miehen kiireistä elämää. Hän on valmistunut hierojaksi, mutta on jatkanut opintoja ja valmistuu tulevaisuudessa fysioterapeutiksi. Opintojen lisäksi hän työskentelee vaatekaupassa sekä harrastaa jalkapalloa ja sosiaalisen median sisältöjen tuottamista.
Moottoriturvaksi itseään kuvaileva Timi on tarinankertoja, jolta ei huonot vitsit lopu kesken. Hänen mottonsa deittielämässä on: ole aito ja luota, että luonne voittaa ulkonäön. Itsensä kehittämiseen viime vuosina keskittynyt Timi viihtyy hyvin yksinkin, mutta mikäli se oikea sattuisi kävelemään vastaan, tilanne voi muuttua nopeasti.
Carlos, 24, Tampere
“Hola, me llamo Carlos, mi corazón es tu casa. Haluutteko tietää mihin muuhun mun kieli pystyy?”

Carlos työskentelee ensihoitajana. Hänen sukujuurensa ovat Kolumbiassa ja hän kutsuukin itseään “latino loveriksi”, joka sulattaa naisten sydämet nappisilmillään. Carlos on tottunut työssään kohtaamaan erilaisia ihmisiä eikä jäädy kiinnostavan naisen edessä.
Hän myöntääkin naistyyppinsä olevan stereotyyppisesti vaaleat hoitajat. Kehonrakennusta harrastavan Carloksen tapaa bileissä useimmiten tanssilattialta ja väittääpä mies myös sylitanssien luonnistuvan hyvin. Pinnan alta löytyy kuitenkin aito, helposti lähestyttävä ja sydämellinen herrasmies, joka lukee ihmisiä hyvin ja tunnistaa pienistä asioista heidän tunnetilojaan.
Aki, 24, Turku
“Mä oon Aki ja vaikka sama mitä toi Antonio just sano”

Aki on kotoisin Raahesta, mutta viettänyt viimeisimmät vuodet työn vuoksi Turussa. Hän haaveilee tekevänsä totaalisen irtioton arjen oravanpyörästä ja lähtevänsä reppureissaamaan jonnekin. Aki hakee energistä ja heittäytyvää kumppania, jonka kanssa seikkailla ja nähdä maailmaa.
Aki rakastaa kaikkia extreme-lajeja ja erilaiset moottoriurheilulajit ovat olleet jo pitkään lähellä hänen sydäntään. Seuraavana toteutettavien asioiden listalla olisikin laskuvarjohyppy. Erityiseksi vahvuudekseen Aki nimeää erittäin hyvät keskustelutaidot. Naisporukoissa hän on kuin kala vedessä. Hänen paras ystävänsä on nimittäin nainen, jonka parisuhdeongelmia hän on oppinut kuuntelemaan suvereenisti.
Tim, 26, Pälkäne
”Mulla ei oo sit mitään häpyy ja mä lupaan, että se tulee näkyy”

Tim harrastaa punttisalia, kellojen keräilyä sekä reivaamista. Hänen ystäviensä mukaan hän on kokonaisvaltainen Temppari-sinkun ruumiillistuma, mutta itse hän sanoo iskevänsä naiset yleensä persoonallaan ja jutuillaan, koska ulkonäkö ei hänellä kuulemma siihen riitä.
Tim on hyvin kohtelias sekä häpeilemätön hulivili, josta kertoo myös hänen intiimialueelle tatuoitu ”Ei mitään häpyä” teksti. Hän viehättyy perinteisestä poikkeavista ja persoonallisista naisista. Toisen parisuhde ei ole ennenkään ollut esteenä, jos hän on löytänyt jotain, mistä pitää.
Antti, 27, Tampere
“Mä töissä paljon paistopisteellä häärään, joten mä voisin lämmittää myös teidän piirakkaa”

Elintarvikemyymälän vuoropäällikkönä toimiva Antti on ollut neljä ja puoli vuotta sinkkuna. Antin naismakua ovat fiksut ja viehättävät naiset, mutta mitään tiettyä naistyyppiä hänellä ei ole. Epäsiisteys ja tyhmyys ovat hänen mielestään epämiellyttäviä piirteitä.
Antti ei ole koskaan syönyt sushia tai katsonut Titanic-elokuvaa. Hän säästää näitä ensimmäisiä kertoja siihen, että voi tehdä ne merkittävässä seurassa. Antti rakastaa pitkiä analyyttisiä keskusteluja. Hän uumoilee, että hänellä olisikin esittää varatuille tärkeitä miksi- ja miten-kysymyksiä, jotka toivottavasti johtavat uusiin oivalluksiin.
Toffe, 29, Helsinki
”Mä oon renttu, mulla on tilillä ja housuissa 23 senttii”

Toffe on taiteilija henkeen ja vereen. Hän elää luovuudesta eikä hänen elämässään ole erikseen työtä ja vapaa-aikaa. Toffen parisuhteet ovat menneet useimmiten mönkään, koska kaikki eivät ole jaksaneet hänen omien sanojensa mukaan kroonista persaukista taiteilijanelämäänsä.
Hän on tehnyt taiteilijanimellään Olavi Klinov näyttelyn, jossa oli esillä teoksia, jotka hän oli maalannut eri päihdyttävien aineiden vaikutuksen alaisena.
Miro, 32, Turku
”Mä oon se kielletty hedelmä, mut kyllä vähän voi tulla maistamaan”

Miro on kotoisin Raumalta. Miro viehättyy punahiuksista ja huumorintajuisista naisista. Tärkeintä kuitenkin on hänen kanssaan yhteensopiva luonne. Hän kertoo olevansa levoton sielu, jonka vuoksi hänen parisuhdehistoriansa on kirjava.
Kevyempien naisseikkailujen lisäksi takana on muutamia useamman vuoden suhteita, jotka hän omien sanojensa mukaan pilasi laittamalla työnsä etusijalle. Päivätöihin kaupan lihatiskille vastikään siirtynyt Miro on tehnyt yhden uran ravintola-alalla, jossa hän on omistanut useita baareja ja työskennellyt baarimikkona. Temptation Islandille hän tuo baarimikon taitonsa, jotka käsittävät drinkkien lisäksi terapeutin kyvyt.
Temptation Island Suomi 1.10. alkaen Ruudussa.
Lähde: Nelonen Median tiedote
Artikkeli päivitetty 10.9. klo 9.02: Sinkkumiesten kuvat lisätty.