Tässä ovat uudet Putous-näyttelijät – mukana kaksi uutta kasvoa

Mukana tulevalla kaudella on kuusi näyttelijää, jotka ovat sekoitus vanhoja konkareita ja uusia tähtiä.
Putous palaa MTV:n lauantai-iltoihin 16. tuotantokauden
merkeissä tammikuussa 2024. Hassutteluohjelman juontaa tälläkin kaudella Niina
Lahtinen.
Legendaarinen sketsihahmokilpailu uudistuu ensimmäistä kertaa ohjelman historiassa. Lisäksi televisioruuduilla nähdään täysin uusia ohjelmaosioita, joissa koetellaan putousnäyttelijöiden taitoja ja paineensietokykyä uudenlaisilla tavoilla. Uudistusten ohella on myös edellisiltä kausilta tuttuja ohjelmaosioita.
– Me tulemme uudistamaan sketsihahmokilpailua siten, että jokainen näyttelijä tekee kaksi sketsihahmoa, joista katsojat pääsevät valitsemaan kumpi jatkaa kilpailussa. Lisäksi tuomme kaksi uutta ohjelmaosiota: kierrepallo ja pokkakoe, ohjaaja Antti-Tuomas Heikkinen kertoo.
16. tuotantokauden Putous-näyttelijät:
Juuso "Köpi" Kallio

– Töitä pittää tehä, kun on persaukinen. Hauska kausi on tulossa, Köpi kertoo fiiliksistään.
Köpi on radiojuontaja, käsikirjoittaja ja koomikko. Hän tuli tunnetuksi YleX Aamun juontajana, jota hän juonsi yhdessä Ville Eerikkilän kanssa. Ensimmäistä kertaa Köpi nähtiin Putouksessa kaudella 15. Hänen sketsihahmonsa porilainen Kari Mutanen sijoittui toiseksi sketsihahmokilpailussa. Aku Sipolan Mainosmies-hahmo, joka voitti sketsihahmokilpailun, oli myös Köpin käsialaa.
Nicklas Pohjola

– Vetelät housussa lähinnä. Jännittää, Nicklas kertoo tunnelmistaan tulevasta kaudesta.
Nicklas saapuu uutena kasvona sinipaitojen joukkoon. Hän on vuonna 2022 valmistunut näyttelijäksi Teatterikorkeakoulusta. Hän on työskennellyt muun muassa Kotkan kaupunginteatterissa, Kokkolan kaupunginteatterissa ja Teatteri Jurkassa. Hän on kotoisin Kokkolasta.
Linda Wiklund

– Kukas onkaan paras näistä, Linda heittää pallon Niinalle.
– Ei voi valita, Niina kertoo.
Linda oli ensi kertaa Putouksessa mukana kaudella 15. Hänen sketsihahmonsa oli tuolla kaudella Misu Läntine. Linda aloitti näyttelemisen jo 12-vuotiaana Turun Nuoressa Teatterissa. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2015 teatteritaiteen maisteriksi. Hän on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Kontio ja Parmas sekä ROBA. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa. Tampereen teatterissa, Turun kaupunginteatterissa ja Aleksanterin teatterissa.
Joonas "Jonttu" Kääriäinen

– Harrastan tietokonepelaamista, mutta se ei auta tämmöisessä yhtään, Jonttu kertoo.
Joonas valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2016. Putouksessa hän esiintyi sinipaitana ensi kertaa kaudella 15. Tuolloin hän esitteli sketsihahmonsa eläkeläisrouva Esteri Vakkalaisen. Joonas on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Made in Finland, Karuselli ja Paras vuosi ikinä. Lisäksi hän on näytellyt Mikkelin teatterissa ja Vapaa teatterissa.
Ushma Olava

– Tää on nastaa puuhaa niin kuin revyykin, Ushma sanoo viitaten Ilta pilalla -revyyseen, jossa on mukana.
Ushma on laulaja ja näyttelijä. Hän nousi tunnetuksi Gimmel -yhtyeen jäsenenä. Yhtyeen hajottua Ushma aloitti opiskelun Teatterikorkeakoulussa, josta hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2009. Ushma nähtiin niin ikään ensimmäistä kertaa Putouksessa kaudella 15, jolloin hänen sketsihahmonsa oli Mursu. Ushma on näytellyt muun muassa tv-sarjoissa Aikuiset ja Konttori sekä Lahden kaupunginteatterissa, Stella Polariksessa ja Linnateatterissa.
Eino Heiskanen

– Mä oon pitkä, Eino listaa vahvuudekseen Putouksessa.
Eino toinen uusista Putous-näyttelijöistä. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2016. Hänet tunnetaan muun muassa elokuvista Tuntematon sotilas ja Joulumaa sekä tv-sarjoista Syke ja Luottomies. Hän on näytellyt lisäksi Kansallisteatterissa, Ryhmäteatterissa ja Kupion sekä Jyväskylän kapunginteattereissa.
Niina Lahtinen avautuu Putouksen stressaavasta lieveilmiöstä: "Se oli rasittavaa"
Putous MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa 20. tammikuuta alkaen.
Artikkeli päivitetty klo 11.04 näyttelijöiden tietojen osalta.