Tässä ovat uudet MasterChef Suomi -kilpailijat
MasterChef Suomen uusi kausi käynnistyi tiistaina, kun 40 amatöörikokista alettiin seuloa 10 kilpailijaa.
Uusi MasterChef Suomi -kausi käynnistyi tiistaina 6. helmikuuta MTV3-kanavalla. Tuomareina nähdään vanhat tutut keittiön huippuammattilaiset Kari Aihinen, Henri Alén ja Helena Puolakka.
Avausjaksossa kisassa oli mukana 40 amatöörikokkia, mutta väki väheni nopeasti erilaisten ruuanlaittotehtävien myötä. Jäljelle jäi kymmenen parasta, jotka pääsevät kilpailemaan MasterChef-keittiöön. Heistä yksi tulee lopulta voittamaan koko kisan ja 10 000 euroa.
Kymmenen kärki selviää MTV Katsomo+:ssa julki olevassa jaksossa, ja MTV3-kanavalla kyseinen jakso nähdään tiistaina 13.2.
Kilpailijat:
Antti Mononen, 28, Helsinki
Antti kuvailee itseään intohimoiseksi, iskuvoimaiseksi ja sanavalmiiksi. Vapaa-ajallaan Antti ajaa kartingia ja on kova F1-fani. Hänen muutkin harrastuksensa ovat vauhdikkaita: skeittausta, lumilautailua ja koripalloa.
Antti tekee kahta työtä: hän on osakkaana rekkojen perävaunuja valmistavassa yrityksessä sekä toimii kiinteistöalalla myynnin tehtävissä.
Antin kotona on aina laitettu ruokaa ja ulkona käytiin syömässä harvoin. Ruokailu oli aina perheen yhteinen hetki, jolloin usein oli tarjolla hirvipaistia. Antin oma bravuuriraaka-aine on kala. Maailmalla matkustamisesta huolimatta Antti pitää eniten pohjoismaisesta keittiöstä, ja hänen ruokafilosofiaansa kuuluvatkin riista, kalat ja paikalliset kasvikset. Hän myös kertoo, että tykkää nykyään yhä enemmän kasvisruokien valmistamisesta.
Iina-Maria Juntunen, 26, Kuukanniemi
Autoalalla viimeiset neljä vuotta työskennellyt Iina on haaveillut lapsesta asti oman ravintolan perustamisesta. Ruoanlaittoon isoina innoittajina ovat toimineet hänen vanhempansa, jotka ovat tuoneet maailman makuja kodin ruokapöytään. Ruuanlaitossa hän suosii riistaa ja lähellä tuotettua lihaa.
Iina nauttii luonnossa liikkumisesta, eläinten kanssa touhuamisesta, monenlaisesta urheilusta ja on kiinnostunut esimerkiksi muinais-Egyptin kulttuurista.
Isabel Ortega, 29, Kaarina
Isabel työskentelee hoitajana hoivakodissa. Isabelille perhe on erittäin tärkeä. Espanjalaiset sukujuuret omaava Isabel harrastaa ruuanlaiton lisäksi taidetta: hän piirtää, maalaa sekä valo- ja videokuvaa. Hän on yhdistänyt ruokaharrastuksena videokuvaukseen ja kuvaakin sosiaaliseen mediaan kokkausvideoita omaan ruokablogiinsa.
Isabelin bravuuri on pastaruoat, ja hän tykkää erityisesti valmistaa pastan itse. Jos Isabel voittaisi MasterChefin, hän matkustaisi heti Espanjaan perheensä luokse. Hän myös haluaisi perustaa pienen tapas-ravintolan isänsä kanssa.
Jan Lindgren, 51, Vantaa
Lentokentällä työskentelevä Jan kuvailee itseään ruokaa ja juomaa rakastavaksi mieheksi. Hän vastaakin muutaman ravintolan ja baarin toiminnasta ja tekee serviisiä baarin takana aina kuin mahdollista. Hän on toiminut baarimestarina lähes 30 vuotta ja voittanut drinkkien valmistuksesta MM-mestaruuden.
Janilla on urheilupainotteisia harrastuksia kuten koripallo, kalastus ja kuntoilu. Arkipäivät hän viettää mielellään kotiloissa koiriensa ja avopuolisonsa kanssa.
Vahvuuksikseen keittiössä Jan nimeää kalaruoat. Koska Janin puoliso ei syö punasta lihaa, mies on päässyt kokeilemaan keittiössä paljon kana-, kala- ja kasvisruokia.
Tässä ovat uudet Unelmahäät-parit – naispari tapasi toisen odottaessa kaksosia
Jose Salo, 31, Turku
B2B markkinoinnissa data-analyytikkona työskentelevä Jose kuvailee kokkaamisen olevan hänelle terapiaa, jonka äärellä voi unohtaa kaiken muun hetkeksi. Hänen vahvuuksiaan ruoanlaitossa ovat makujen esiintuominen, maustaminen ja makujen tunnistus. Bravuurikseen Jose kertoo oman versionsa kukosta viinissä: punaviinikanan.
Jose on entinen jääkiekkoilija ja harrastaa edelleen urheilua kuten tennistä ja golfia. Jose myös opiskelee matematiikkaa ja tilastotieteitä yliopistossa. Jose haluaisi perustaa oman grilliravintolan, jossa tarjoiltaisiin maistuvaa grilliruokaa ja myytäisiin esimerkiksi grillikastikkeita puodin puolella.
Nea Hurnasti, 28, Jyväskylä
Nea on sairaanhoitaja Sydänsairaalassa. Hän kokee työnsä erittäin merkitykselliseksi ja tärkeäksi. Hektisen työn rinnalla hän rentoutuu parhaiten kiireettömästi kokaten, ja koti onkin hänen lempipaikkansa koko maailmassa.
Nea rakastaa kulttuuria ja estetiikkaa. Nea lähtee ruoanlaitossakin siitä, miltä ateria voisi näyttää. Nea haluaa käyttää annoksissaan mahdollisimman paljon erilaisia värejä ja muotoja. Hän valmistaa mieluiten värikkäitä kasvisruokia ja rakastaa kiiltäviä ja makua pursuavia kastikkeita, paahdettuja kasviksia ja erilaisia pastoja. Nea on kiinnostunut myös japanilaisesta keittiöstä, jota hän yrittää toisinaan ujuttaa mukaan arkisiinkin ruokiin.
Marita Frimodig, 62, Uusikaupunki
Elektroniikkateollisuudessa tuotannon operatiivisena johtajana työskentelevä Marita asui nuoruutensa Swazimaassa ja USA:ssa. Vahvuuksikseen hän nimeää organisoinnin ja johtamisen. Ruoanlaitto on Maritalle vastapainoa hänen työlleen, ja hänen mukaansa jo esiliinan solmiminen saa pulssin laskemaan ja hymyn huulille.
Marita kokkaa kotiruokaa hiukan etnisellä twistillä, joka tilanteen mukaan saattaa olla niin intialaista, meksikolaista kuin aasialaistakin keittiötä. Kaksi viimeisintä ovat hänen suosikkejaan. Naisen ruoanlaittotaival sai alkunsa perheen asuessa Swazimaassa, jolloin Maritan parhaan ystävän äiti opetti hänelle filippiiniläisen ruokakulttuurin perusruokia.
Ruuanlaiton lisäksi Marita harrastaa kuntoliikuntaa kuten pilatesta, vesiliikuntaa ja golfia sekä lukee.
Uusi deittireality rantautuu Suomeen – tässä ovat Kolmiodraama-sinkut
Pilvi Holm, 49, Nakkila
Keittiösuunnittelijana työskentelevä Pilvi kuvailee itseään aidoksi ja pirtsakaksi persoonaksi, jolla on iso sydän. Ruoanlaittoon ja kokkailuun hänellä liittyykin hyvin vahvasti yhdessäolo, perhe ja läheiset: ruoan avulla kaikki rakkaat saa hyvin koottua saman pöydän ääreen.
Pilvi kertoo pitävänsä erityisesti liharuoista. Hän myös pitää pilkkomisesta, joten erilaisten kasvislisäkkeiden valmistus on Pilvin mieleen. Eniten iloa ja voimaa elämään Pilvi saa lapsenlapsistaan, jotka viettävät varsinkin kesäaikaan paljon aikaa mummolassa. Tyttärensä ja tämän 4,5 kuukauden ikäisen vauvan kanssa Pilvi on tekemisissä lähes päivittäin. Hän saa iloa ruoanlaiton lisäksi muun muassa leipomisesta sekä puhtaasta, vastasiivotusta, kodista.
Rami Oksanen, 42, Helsinki
Ramin ruokainnostukset ovat menneet vuosien varrella sykleissä, nyt viimeiset vuodet mies on keskittynyt artesaanipizzan valmistukseen laajentaen ruokaoppejaan myös italialaisesta, amerikkalaisesta ja aasialaisesta keittiöstä.
Ruoanlaitto merkitsee Ramille yhdessä tekemistä ja olemista. Kokkailu on hänestä kivaa yksinkin, mutta yhdessä avopuolison ja lapsien kanssa se on vielä parempaa.
Harrastuksekseen Rami kertoo siirtolapuutarhamökkinsä Helsingistä. Siellä hän viettää lähes kaiken liikenevän ajan puutarhaa hoitaen ja mökkiä kunnostaen. Hän myös toimii aktiivisesti hyväntekeväsyyskoordinaattorina, ja on ollut jeesaamassa esimerkiksi erilaisten pizzatapahtumien järjestämisessä.
Muodin huipulle: Ensimmäinen tehtävä menee kilpailijalla tunteisiin: "Ihan hirveetä tuubaa!"
The Tran, 36, Helsinki
Elämänmyönteiseksi ja ikuiseksi optimisiksi itseään kuvaileva The on työskennellyt 12 vuotta turvallisuusalalla vartijana ja järjestyksenvalvojana. Hän on harrastanut lähes koko elämänsä kamppailulajeja. Tämän lisäksi hän pitää skeittilautailusta kruisailumielessä.
Ruoanlaitossa Then bravuureja ovat aasialaiset ruoat, erityisesti japanilainen keittiö. Hän panostaa mielellään annoksen yksityiskohtiin ja ruoan ulkonäköön. The aloitti ruoanlaiton vasta aikuisiällä muutettuaan omilleen, vaikka tuolloin raaka-aineina toimivatkin lähinnä valmisruoat. Niiden alettua tympimään The alkoi harjoittelemaan aivan perusasioista ja kokkasi arkiruokia. Vasta näiden jälkeen hän uskaltautui kokeilemaan aasialaisia ruokia, joita oli vältellyt hyvin pitkään. Then äiti nimittäin valmistaa niin herkullista ruokaa, ettei The ei itse uskonut koskaan yltävänsä samalle tasolle.
MasterChef Suomi MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa tiistaisin.
