fbq
Quentin Tarantino

Tarantino järjesti Cannesissa salaperäisen näytöksen – ohjaajalegenda kertoi uuden elokuvansa kertovan alkoholisoituneesta pornolehden kriitikosta

Quentin Tarantino oli kutsuttu tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlille kunniavieraaksi. Hänen vierailunsa liittyi Directors’ Fortnight -kokonaisuuteen, joka on itsenäinen rinnakkaissarja Cannesin elokuvajuhlien viralliselle ohjelmistolle.

Alun perin Tarantino oli kutsuttu juhliin puhujaksi, mutta hän halusi esittää omassa tilaisuudessaan myös elokuvan. Torstaina 25. toukokuuta järjestettiinkin näytös, jossa Tarantinon oli tarkoitus sekä esittää kyseinen salaperäinen elokuva että puhua siitä ja uusimmasta Cinema Speculation -kirjastaan. Näytöselokuvan nimeä ei kerrottu ennakkoon.

Tarantinon vierailusta teki kiinnostavan myös se, että hän valmistelee parhaillaan uutta elokuvaansa, josta on tiedetty lähinnä sen nimi, The Movie Critic. Aluksi huhuttiin, että nimi viittaisi New Yorker -lehden kuuluisaan elokuvakriitikkoon Pauline Kaeliin

Cannesissa Tarantino kuitenkin paljasti, ettei Movie Critic tule missään nimessä kertomaan Kaelista, vaan se sijoittuu Kaliforniaan ja vuoteen 1977.

– Tarina perustuu kaveriin, joka oli oikeasti olemassa. Hän kirjoitti elokuva-arvioita pornolehteen. Tyyppi oli todella hyvä kriitikko. Hän oli helvetin kyyninen ja hänen kielenkäyttönsä oli hyvin karkeaa, mutta hänen juttujaan oli hauska lukea, Tarantino kertoi Deadline-lehdelle ennen elokuvanäytöstä.

– Tyyppi oli vain kolmikymppinen, mutta kirjoitti kuin 55-vuotias. Hän kuoli nuorena, ja tutkimusteni perusteella poismeno liittyi ilmeisesti alkoholiin, Tarantino kertoi.

60 täyttävä Quentin Tarantino kuvaa syksyllä uuden elokuvan, jonka odotetaan jäävän hänen viimeisekseen

Itse Directors’ Fortnight -tilaisuudessa paljastui, että Tarantino esittäisi vuoden 1977 väkivaltaisen kulttiklassikon Rolling Thunder. Sen tarinassa Vietnamin sodassa traumatisoituneen upseerin Charles Kanen (William Devane) vaimo ja poika murhataan ja mies lähtee veriselle kostoretkelle.

Se, että Rolling Thunder on ilmestynyt samana vuonna kuin mihin The Movie Critic sijoittuu, on tuskin sattumaa. Cannesissa uskottiinkin, että Rolling Thunder toimii jonkinlaisena innoittajana Tarantinon tulevalle elokuvassa.

Tarantino on myös kirjoittanut Rolling Thunderista kokonaisen kappaleen Cinema Speculation -kirjassaan. Rolling Thunderin käsikirjoittaja Paul Schrader puolestaan kertoi tuoreessa IndieWiren haastattelussa, että Tarantino on lähestynyt häntä ja tiedustellut, josko voisi toisintaa The Movie Criticissä Rolling Thunderin pitkän ja brutaalin loppukohtauksen. Schrader kertoi haastattelussa antaneensa siunauksensa Tarantinon aikomukselle.

Elokuvanäytöstä seuranneessa puhe- ja yleisöhaastatteluosiossa Tarantino ei juuri pukahtanut tulevasta elokuvastaan. Hän kuitenkin kiusoitteli yleisöään.

– Minua houkuttelisi esittää muutamia monologeja elokuvasta. Nauttisitte varmasti niistä! Se voisi onnistua, jos täällä vain olisi vähemmän videokameroita paikalla, Tarantino sanaili.

Seuraa meitä somessa