Katso logo

Tänään tv:ssä: Osin Suomessa kuvattu Sakaali sai Richard Geren ja Bruce Willisin vihaamaan toisiaan

Tänään tv:ssä: Osin Suomessa kuvattu Sakaali sai Richard Geren ja Bruce Willisin vihaamaan toisiaan

Vuonna 1997 valmistunut toimintatrilleri tunnetaan monista kulissien takaisista ongelmista.

Mainos
Mainos päättyy

Michael Caton-Jonesin (Rob Roy) ohjaama Sakaali perustuu brittikirjailija Fredrick Forsythin legendaariseen esikoisjännäriin vuodelta 1971. Tosin nähtyään valmiin elokuvan Forsyth vaati, että hänen nimensä poistetaan elokuvan alkuteksteistä.

Yhtä närkästynyt oli romaanin elokuvaksi alun perin 1973 sovittanut ohjaajalegenda Fred Zinnemann, joka vaati Universal-studiota muuttamaan uusintaversion nimen, jotta sitä ei vahingossakaan sekoitettaisi hänen elokuvaansa. Myöskään kriitikot eivät lämmenneet uudelle Sakaalille, joka keräsi vain keskinkertaiset lipputulot.

Elokuvan ongelmat alkoivat kuitenkin jo kauan ennen sen julkaisua. Päätähdet Richard Gere ja Bruce Willis eivät tulleet kuvauksissa lainkaan toimeen ja vihasivat toisiaan jopa niin paljon, että vannoivat, etteivät enää ikinä tee toista elokuvaa yhdessä. Päätös on myös pitänyt.

Sakaali oli Bruce Willisin näyttelijäuran ensimmäinen pahisrooli.
Sakaali oli Bruce Willisin näyttelijäuran ensimmäinen pahisrooli.
Mainos
Mainos päättyy

Geren ja Willisin ongelmien kerrotaan johtuneen osin eri äärilaitoja edustaneista poliittisista mielipiteistä. Taustalla vaikutta myös roolitussekoilu, sillä Gere oli kiinnitetty alun perin esittämään tarinan pahista, Sakaali-nimistä salamurhaajaa, ja Willis sankaria. Geren painostuksesta osia kuitenkin vaihdettiin.

Gere selvästikin pelkäsi tekevänsä saman virheen kuin 1980-luvun lopulla, jolloin hän hylkäsi hänelle tarjotun pääroolin ensimmäisestä Die Hardista – elokuvasta, joka teki Willisistä supertähden.

Sakaalissa näyttelevät myös Oscar-voittajat Sidney Poitier ja J.K. Simmons.
Sakaalissa näyttelevät myös Oscar-voittajat Sidney Poitier ja J.K. Simmons.

Päätähtien kiukuttelusta sai osansa koko kuvausryhmä. Caton-Jonesin mukaan molemmat miehet suorastaan kilpailivat sillä kumpi poistuu myöhemmin asuntovaunustaan ja saapuu viimeisenä kuvauspaikalle. Niinpä tähtien vitkuttelun vuoksi myös aikataulut menivät jatkuvasti uusiksi.

Suomessa Sakaali muistetaan erityisesti siitä, että se toi kylmään pohjolaan aidon Hollywood-kuvausryhmän. Elokuvan alussa olevan venäläisen yökerhon ulkokuvat on kuvattu Helsingissä Kapteeninkadulla ja Tehtaankadulla. Lisäksi Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja Porvoossa kuvatut kohtaukset esittävät juonen kannalta tärkeää osaa. Pikkuroolissa nähdään myös suomalainen Jarmo Mäkinen esittämässä erään sivuhahmon henkivartijaa.

Sakaali esitetään TV5:llä keskiviikkona 28. elokuuta klo 21 ja torstaina 29. elokuuta klo 23.20.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan