Tältä näyttää The Crown -sarjan viimeinen kausi – ennennäkemättömiä kuvia ja traileri julki
The Crown -sarjan viimeinen kausi on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa julkaistaan 16. marraskuuta.
Netflix on julkaissut kuvia The Crown -sarjan kuudennen kauden ensimmäisestä osasta. Kausi vie katsojan 1990-luvulle.
The Crown -sarjan viimeinen kausi julkaistaan Netflixissä kahtena osana. Ensimmäinen osa julkaistaan 16. marraskuuta ja toinen osa 14. joulukuuta. Fiktiivinen sarja perustuu tositapahtumiin ja kertoo Ison-Britannian kuninkaallisen perheen elämästä ja historiasta.
Kuvat ovat esimakua kauden ensimmäisistä jaksosta. Ensimmäiset neljä jaksoa tulevat seuraamaan prinsessa Dianan (Elizabeth Debicki) ja Dodi Fayedin (Khalid Abdallan) suhdetta ennen kohtalokasta auto-onnettomuutta Pariisissa vuonna 1997. Itse törmäyshetki tulee jäämään pois sarjasta.
Lisäksi kuvissa nähdään muun muassa nuoret prinssit William">prinssit William ja Harry vuoden 1997 kieppeillä, juuri ennen Dianan kuolemaa. Kauden ensimmäisessä osassa Rufus Kampa näyttelee prinssi Williamia. Fflyn Edwards nähdään prinssi Harryn roolissa.
Kuudennen kauden toisessa osassa näyttelijät vaihtuvat. Ed McVey tulee esittämään prinssi Williamia ja Luther Ford prinssi Harrya.
The Crownin kuudennen kauden toinen osa seuraa nuoren prinssi Williamin paluuta ja sopeutumista Etoniin äitinsä kuoleman jälkeen samalla, kun monarkia yrittää navigoida myrskyisän julkisuuden keskellä.
Lisäksi kuningatar Elisabet (Imelda Stauton) pohtii monarkian tulevaisuutta, kun prinssi Charles (Dominic West) ja Camilla Parker Bowles (Olivia Williams) avioituvat. Kaudella nähdään myös Kate Middletonin (Meg Bellamy) ja prinssi Williamin suhteen alkutaivalta.
The Crownin tuotanto teki poikkeuksellisen ratkaisun – näin uusi kausi julkaistaan
The Crownin 6. kausi Netflix-suoratoistopalvelussa 16. marraskuuta ja 14. joulukuuta.
Lähde: People
