fbq

Tältä näyttää Ellinooran puoliso! Esiintyi Vain elämää -lavalla

Ellinooran tuottajapuoliso Samuli Sirviö yllätti rakkaansa yhdessä Hätä-Miikan kanssa Vain elämää -ohjelmassa.

Vain elämää -ohjelmassa vietettiin perjantaina Ellinooran päivää.

Ellinoora kohtasi vuonna 2013 musiikkituottaja Samuli Sirviön. He työstivät yhdessä kappaleita vuonna 2016 julkaistulle Ellinooran Villi lapsi -esikoisalbumille. Työparista tuli vähitellen pariskunta.

- En ole varmasti mikään helpoin elämänkumppani. Ehkä siinä on sellaista, kun on kuitenkin taiteilija ja toinen on myös. Molemmat ymmärtää toisiaan. On onnekas siitä, että on löytänyt jonkun ihmisen, joka ymmärtää omaa sielunmaisemaa, kenen kanssa saa tehdä ja kokea yhdessä. Ja saa kirjoittaa musaa, Ellinoora kertoi parisuhteestaan ohjelmassa.

Ellinooralla on kaksi hyvin erilaista kokemusta Vain elämää -sarjasta: ”Nyt hypättiin suoraan syvään päätyyn”

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Samalla pariskunnasta näytettiin yhteiskuvia pöydän ääressä istuville artisteille. Kuvat herkistivät Ellinooran.

- Lopettakaa noiden inserttien tekeminen, Ellinoora huusi nauraen, mutta selvästi liikuttuneena.

Häntä kohtasi varsinainen jymy-yllätys, kun tuli Hätä-Miikan vuoro astella lavalle.

- Sä oot elänyt täysin valheessa. Sun miehes ei ole ollut täysin uskollinen. Me ollaan nimittäin Samulin kanssa aina välillä kadottu ja vehdattu selän takana, nimittäin meillä on ollut juttuja meneillään, Hätä-Miikka alusti.

Samuli (violetissa asussa) ja Hätä-Miikka musisoivat yhdessä.
Samuli (violetissa asussa) ja Hätä-Miikka musisoivat yhdessä.

Samassa paikalle asteli hempeänväriseen pukuun sonnustautunut Samuli sähkökitaran kanssa.

- Mitä helvettiä! Hei! Ellinoora parahti.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

- Anteeks kun mä oon joutunut vähän valehtelemaan, Samuli totesi kullalleen.

Miehet vetivät yhdessä Ellinooran Gröna Lund -kappaleen, jonka lyriikoita Hätä- Miikka oli muokannut isolla kädellä. Samuli soitti kitaraa ja lauloi.

Anna Puulta intiimi virtsaamispaljastus - jakaa erikoisen geenin

Kumpikin sai Ellinooralta halauksen esityksen jälkeen.

- Aivan jäätävän hyvä! Ellinoora kehui vetoa.

Ellinoora antoi puolisolleen luvan musisoida jatkossakin Hätä-Miikan kanssa.
Ellinoora antoi puolisolleen luvan musisoida jatkossakin Hätä-Miikan kanssa.

Vain elämää Nelosella perjantaisin klo 20.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa