Tältä näyttää Antti J. Jokisen Kullervo-elokuva
Elias Salosen tähdittämä elokuva saa ensi-iltansa 16. tammikuuta 2026. Muissa keskeisissä rooleissa ovat Eero Aho, Krista Kosonen, Johannes Holopainen ja Ilkka Koivula.
Antti J. Jokisen ohjaama elokuva Kalevala: Kullervon tarina on saanut ensimmäisen trailerinsa. Elokuvan nimiroolissa nähdään Elias Salonen.
Kalevala: Kullervon tarina sijoittuu 1100-luvun Suomeen. Kalervon (Johannes Holopainen) ja Untamon (Eero Aho) välinen veljesviha johtaa kokonaisen kylän verilöylyyn.
Ainoa eloonjäänyt on Kalervon poikalapsi Kullervo (Elias Salonen), jonka Untamo päättää kasvattaa omanaan. Varttuessaan Kullervon raaka voima ja kapinallinen luonne tekevät hänestä vaarallisen, minkä seurauksena kyläläiset haluavat päästä hänestä eroon.
Itsenäinen teos
Kullervo etsii tarkoitusta koko olemassaololleen ja taidoilleen. Kun menneisyyden tapahtumat paljastuvat hänelle, on hänen kohtalonsa selvä. Koston tie johdattaa Kullervon kohtaamaan Untamon ja pakottamaan hänet tilille syntiensä kanssa.
– Elokuvani on vahvasti Kalevalasta inspiroitunut, mutta samalla se on itsenäinen teos, ohjaaja Antti J. Jokinen kertoo SF Studiosin tiedotteessa.
Ohjaaja halusi modernisoida Kalevalan, riisua siitä fantasian ja nostaa esille sen inhimilliset ja visuaalisesti kiehtovat puolet.
– Keskiössä on silti edelleen hyvin kalevalainen maailma: myytit, ihmiset, luontosuhde – ja ennen kaikkea Kullervon tarina.
Elokuvan muissa keskeisissä rooleissa ovat muun muun muassa Ilkka Koivula (Wäinö), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Krista Kosonen, Janne Hyytiäinen (Kalevi), Oona Airola (Marjatta) ja Ronja Orasta (Aino).
Kalevala: Kullervon tarina elokuvateattereissa 16.1.2026.
