Katso logo

Tältä kuulostaa Jesse Markinin UMK-kappale Glow: "Pienikin kipinä voi vielä syttyä, jos vain yrittää"

Tältä kuulostaa Jesse Markinin UMK-kappale Glow: 'Pienikin kipinä voi vielä syttyä, jos vain yrittää'
20240110, Helsinki. Uuden Musiikin Kilkpailun 2024 kilpailijat. Kuvassa Jesse Markin.

UMK-artisti Jesse Markinin kilpailukappale Glow julkaistiin 16. tammikuuta.

Mainos
Mainos päättyy

Uuden musiikin kilpailun artisti Jesse Markin julkaisi Folk-debyyttialbuminsa vuonna 2019. Albumi teki artistista nopeasti yhden kiinnostavimmista uusista kotimaisista artisteista. Jesse voitti vuoden tulokas -Emman ja albumi kriitikoiden valinta Emma-palkinnon. Ennen suosiota edelsi paine onnistumisesta.

– Olin jo ehtinyt miettiä, että pitäisikö luopua musiikkiunelmista kokonaan. Jesse kertoo Ylen tiedotteessa.

Jesse pyrittiin lokeroimaan musiikkialalla räppäriksi, mutta se tuntui hänestä liian ahtaalta määritelmältä. Hän kertoo ymmärtävänsä, että moni artisti valitsee yhden genren ja tyylilajin. Omaan musiikkiin artisti on kuitenkin halunnut sisällyttää useita eri maailmoja.

– Ihmiset usein haluavat lokeroitua ja markkinoida itseään tietyllä tavalla. Itse ajattelen musiikkiani levyhyllynä, joka sisältää vaikutteita monesta eri genrestä. En halua elämää yhden genren häkissä, Jesse sanoo.

Mainos
Mainos päättyy

Ennen soolouraansa Jesse teki musiikkia yhdessä tuottaja Simo Tuomisen kanssa hiphop-duona. The Megaphone State -duo julkaisi kolme albumia.

Jessen musiikki saa inspiraationsa elokuvista, kirjallisuudesta sekä artistin omasta elämästä. Folk keskittyi yhteiskunnallisiin näkökulmiin, ja vuonna 2021 julkaistu Noir puolestaan tutkiskeli Jessen henkilökohtaista elämää. Jesse on myös tehnyt musiikkia Muumilaakso-sarjan toiselle kaudelle.

Liberiassa syntynyt ja Suomeen 6-vuotiaana muuttanut Jesse kasvoi lapsuutensa Pirkanmaan Viljakkalassa. Alkuvuosina musiikki paikkasi yhteisen kielen puuttumista.

– Emme aluksi puhuneet samaa kieltä siskoni kanssa, mutta ymmärsimme silti toisiamme. Ensimmäisenä päivänäni Suomessa katsoimme yhdessä Sound of Music -elokuvaa. Se oli minulle erityinen hetki, Jesse muistelee.

UMK-artisti Jesse Markin otti tiukan linjan: "En aio osallistua Euroviisuihin, jos Israel osallistuu"

Tältä kuulostaa Jesse Markinin UMK-kappale Glow: 'Pienikin kipinä voi vielä syttyä, jos vain yrittää'

Jessen mukaan maaseudulla kasvaminen muovasi hänen maailmankatsomuksestaan monipuolisemman. 

Mainos
Mainos päättyy

– Monet elävät kuplassa, jossa kohtaavat vain samanmielisiä ihmisiä. On ollut etu, että olen voinut keskustella erilaisten ihmisten kanssa, vaikka emme aina olisikaan samaa mieltä, artisti kertoo.

Jessen taiteellinen ensirakkaus oli kirjoittaminen. Päiväkirjan pitäminen on ollut tapa käsitellä ympäröivää maailmaa ja itseään jo nuorena. Yhdysvaltalaisia rap-artisteja ihailevalle Jesselle englanniksi kirjoittaminen oli myös tapa hioa omaa kielenkäyttöään.

– Kirjoitin päivittäin. Pyysin lahjaksi sanakirjoja, ja nauhoitin kaiken mahdollisen, Jesse sanoo.

Glow tuntui oikealta kilpailukappaleelta UMK:hon, joten Jesse päätti hakea mukaan. Biisi on hyvä esimerkki Jessen tavasta yhdistellä itselleen sillä hetkellä tärkeitä genrejä ja tyylejä.

– Yksi keskeinen teema biisissä on “älä luovuta”. Pienikin kipinä voi vielä syttyä, jos vain yrittää. Musiikillisesti kappaleeseen mahtuu afrovivahteita, kosmisia äänimaisemia sekä paljon muuta, Jesse kuvailee. 

Jessen lapsuudessa Euroviisuja seurattiin aina. Musiikin sijaan Jesseä kiinnosti visuaalisuus sekä yhteinen aika läheisten kanssa. Ennen UMK:ta Jesse ei ajatellut kilpailevansa. Nyt mahdollinen euroviisuedustajan pesti herättää Jessessä nöyryyden tunteita.

– Tunnen, että olisi mahtavaa ikuistaa taidettani ja edustaa siten kokonaista kansakuntaa, Jesse kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Voit katso Glow-kappaleen musiikkivideon alta.

UMK 10. helmikuuta Yle Areenassa ja TV1-kanavalla.

Lähde: Ylen UMK-tiedote

 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tältä kuulostaa Jesse Markinin UMK-kappale Glow: "Pienikin kipinä voi vielä syttyä, jos vain yrittää"