Tällainen on viimeinen Perjantai-lähetys – mukana Olga ja Tuukka Temonen

Sean Ricksin luotsaama ohjelma saa päätöksensä lähes kymmenen vuoden jälkeen.
Perjantai-ohjelma päättyy 20. joulukuuta yhdeksän vuoden jälkeen. Viimeisessä jaksossa juontaja Sean Ricks saa vieraikseen Olga ja Tuukka Temosen sekä tulevaisuustutkija Perttu Pölösen.
– Sydämeni on täynnä. Ohjelma on opettanut itsestäni, Suomesta ja täällä asuvista ihmisistä, Sean kiittää Ylen tiedotteessa kuluneista vuosista.
Vieraat ja Sean keskustelevat jaksossa muutoksesta, toivosta ja tulevaisuudesta.
Temosten mielestä ihminen tarvitsee toivoa. Vuosi sitten pari sai kuulla, että Olgalla on puolitoista vuotta elinaikaa jäljellä. Vastoin odotuksia Olgan syöpäkasvain on pienentynyt.
Olga kertoi aiemmin tänä vuonna Seiskalle, että hän käy ulkomailla syöpähoidoissa. Silloin hän kävi hoidoissa viikon verran, jonka jälkeen hän vietti Suomessa neljä viikkoa, ja taas viikon ulkomailla. Näin hän oli toiminut maaliskuusta saakka.

Valtaosa suomalaisista suhtautuu tulevaisuuteen pessimistisesti. Perttu Pölönen kertoo jaksossa, miten parempaa huomista voisi rakentaa, kun kaikki toivo on jo menetetty. Muuttuuko pessimismistä itseään toteuttava ennuste.
Perjantai-lähetyksen yhteydessä ei näytetä Perjantai-dokkaria. Dokkarit kuitenkin jatkuvat Ylellä näillä näkymin helmikuussa 2025.
Perjantai 19. joulukuuta TV1:llä ja Yle Areenassa.