Katso logo

Tällainen nainen vie Sohvaperunoista tutulta Maajussi-Samilta jalat alta: "Siitä on vaikea päästä irti..."

Maajussille morsian
Sami

27-vuotias sukutilan isäntä on tuttu näky tv:ssä ja aiemmin myös tanssiparketeilla.

Mainos
Mainos päättyy

Uusi Maajussille morsian -kausi alkaa MTV3:lla maanantaina 26. elokuuta esittelyjaksolla, joka nähtiin tv:ssä jo keväällä. Yksi päätähdistä on 27-vuotias Sami, joka etsii rinnalleen kumppania Paimiossa sijaitsevalle sukutilalleen. 

– Konseptina tämä on täydellinen, kun vertaa esimerkiksi Tinderiin. Maajussille morsiamessa kaikki tietävät, mitä haetaan, ja sen tyyppiset ihmiset kiinnostuvat maajusseista, jotka voisivat kuvitella itsensä maalle, Sami kertoo Katson haastattelussa. 

Kumppanin ei tarvitse ottaa tilan töihin osaa, mutta sitäkin tärkeämpää olisi, että hän viihtyisi maalla ja ymmärtäisi yrittäjän arkea.

– Sellaisen ihmisen se vaatii, että voisi kuvitella asuvansa maalla. Jos ei ole koskaan kuvitellutkaan asuvansa maalla, voi tulla yllätyksiä vastaan. Välimatkat esimerkiksi ovatkin pitempiä kuin kaupungissa, hän lisää. 

Mainos
Mainos päättyy
Samin edellinen suhde kesti kolmisen vuotta, ja päättyi vajaa vuosi sitten.
Samin edellinen suhde kesti kolmisen vuotta, ja päättyi vajaa vuosi sitten.

"Hymy kertoo paljon"

Sami isännöi kolmatta vuotta sukutilaa neljännessä polvessa. Tilalla viljellään kauraa, härkäpapua ja hevosenheinäää. Miehellä on myös koneurakointiyritys, jossa tehdään maaurakointia, maatilaurakointia ja metsätöitä. Koneurakointiyrityksen hän perusti vuonna 2016. Urakointityö on kesäpainotteista. 

Vaikka Samin arki kuulostaa kiireiseltä, kumppanille löytyisi hyvin aikaa.

– Se rauhoittaisi, maajussi kertoo. 

– Kun kotona olisi joku odottamassa, sinne tulisi mentyäkin. 

Sami etsii iloista, avointa, puheliasta ja liikunnallista kumppania. Kommunikoinnin hän nostaa yhdeksi parisuhteen kulmakiveksi. Ensimmäinen asia, mihin hän kiinnittää huomiota, ovat hymy ja silmät. 

Mainos
Mainos päättyy

– Niihin kyllä uppoutuu. Jos joku hymyilee kauniisti, siitä on vaikea päästä irti ja rupeaa itseäkin hymyilyttää, mies paljastaa. 

– Hymy kertoo aika paljon ihmisestä. 

Sami kertoo olevansa itsekin hymyilevä ja huumorintajuinen, sisäsiisti yksilö. Suhteessa hän kertoo huomioivansa kumppaninsa.

– Tykkään antaa esimerkiksi lahjoja. Toisen huomioiminen on tärkeää, ja tietysti sen voi osoittaa muutenkin kuin lahjoilla, mutta on tärkeää näyttää, että toinen on tärkeä. Silloin siinä pysyy sellainen kipinä, Sami ynnää. 

Tässä tulevat uudet maajussit – mukana Sohvaperunoista tuttu mies

 

Samin ja Wernerin päivät kuluvat maatilalla.
Samin ja Wernerin päivät kuluvat maatilalla.
Mainos
Mainos päättyy

Tv:stä tuttu 

Sami on tuttu näky telkkarissa, sillä hän on ollut mukana Ylen Sohvaperunat-ohjelmassa serkkunsa kanssa. Tuotantojen mennessä päällekkäin oli Samin ja Wernerin jättäydyttävä pois uudelta kaudelta. Sami ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta siitä, että hän palaisi takaisin kyseiseen ohjelmaan. 

Sohvaperunoissa oli täydellinen porukka. Kaikki olivat avoimia ja omalla tavallaan samanlaisia, Sami kertoo. 

– Ja on nyt paljon helpompi lähteä tähän tv-formaattiin, kun on kokemusta takana. Tietenkin Maajussille morsian on täysin erilainen kuin Sohvaperunat. Tässä joutuu vähän enemmän näyttämään tunteita, hän pohdiskelee. 

Hän kertookin olevansa arjessaan urheilun lisäksi sohvaperuna. Ehdoton ykkönen tv-ohjelmien puolella on Aallonmurtaja, ja elokuvien maailmasta mieleen ovat esimerkiksi Pirates of the Caribbean -elokuvat sekä Hobitti-elokuvasarja. Sami harrastaa liikuntaa käymällä kuntosalilla ja pelaamalla sulkapalloa ja frisbeegolfia. Hän nauttii luonnossa liikkumisesta ja drone-kuvaamisesta. 

Aallonmurtaja kuuluu Samin tv-lemppareihin.
Aallonmurtaja kuuluu Samin tv-lemppareihin.

Samilla on laaja kilpatanssitausta. Kahdeksan vuoden ajan hän tanssi kymppitanssia, eli lajia, johon kuuluu viisi vakiotanssia ja viisi latinalaistanssia. 

– Siihen kuuluvat kaikki nämä samat tanssit kuin Tanssii tähtien kanssa –ohjelmassa, hän kertoo. 

Kymmenen vuotta sitten tanssi jäi kuitenkin taka-alalle yrittämisen edeltä.

Entäpä lähtisikö tanssitaituri TTK-kisaan mukaan? 

– No miksen. Totta kai se olisi hienoa vähän verestää vanhoja muistoja, Sami vastaa oitis. 

– Tosin olen tässä hiukan silloin tällöin tanssahdellut, niin ei ne lanteet enää ihan niin notkeat ole kuin ennen. Voisihan ne siitä herätä pienellä harjoituksella, hän naurahtaa. 

Maajussille morsian alkaa MTV3:lla ja MTV Katsomossa maanantaina 26. elokuuta

Maajussille morsian: Kaikki tarinat MTV:llä ja MTV Katsomossa 15.9. alkaen.

Artikkeli julkaistu alun perin 10.2.2024.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan