Tähdet, tähdet -kisasta putosi kova esiintyjä – leuka loksahti

Yhden kilpailijan matka tähtikimarassa päättyi.
Tähdet, tähdet -kilpailusta passitettiin jälleen yksi kilpailija kotimatkalle 4. toukokuuta.
Arkistovideo: Tähdet, tähdet -kilpailijat paljastavat toteemieläimensä.
Tähdet esittivät versionsa tunnetuista elokuvakappaleista. Tuomaristo sai nimetä suosikkiesityksensä illalta ja antaa kultaisen tähden sille kilpailijalle, jonka halusi pelastaa pudotukselta. Mikäli kaikki kolme tuomaria antavat samalle henkilölle kultaisen tähden, on kyseinen kilpailija turvassa.
Sami Yaffa ja Juuso Mäkilähde antoivat kultaisen tähden artisti Nina Tapiolle ja Lilli Paasikivi puolestaan Mikko Töyssylle, joten kukaan ei ollut turvassa.
Äänestys yllätti koomikon
Studioyleisö äänesti illan parhaaksi esiintyjäksi näyttelijä Yasmine Yamajakon. Hän esitti Whitney Houstonin Run to You -kappaleen elokuvasta The Bodyguard.
Koomikko Fathi Ahmed unohti vedossaan esittämänsä kappaleen sanoja, ja olikin kahden viimeisen joukossa yhdessä näyttelijä Ronja Alatalon kanssa. Studioyleisö äänesti Ronjan ulos kisasta. Fathin leuka loksahti, kun hän kuuli äänestystuloksen.

– Tämä oli unelmieni täyttymys. En voi uskoa, että uskalsin tehdä tämän kaiken, mitä tein. En malta odottaa, mitä elämällä on seuraavaksi tarjota, Ronja summasi matkaansa kisassa.
Tähdet, tähdet perjantaisin ja sunnuntaisin Nelosella ja Ruudussa.