Katso logo

Suvi Pitkänen erosi kihlatustaan tv-kuvausten kynnyksellä - pelkää nyt Markonsa kanssa erotilitystä: "Olen joutunut varoittamaan häntä"

Suvi Pitkänen
Mainos
Mainos päättyy

Vaikka tulevalla kaudella päästäänkin kurkkaamaan Suvin elämää eron jälkimainingeissa, nykyään hänen parisuhdetilanteensa on täysin toinen.

Suvi ja Marko palasivat yllättäen takaisin yhteen alkusyksystä.

- Katsojat saavat nähdä koko kaaren, Suvi naurahtaa.

Hän myöntää jännittävänsä, miten Marko suhtautuu ohjelmassa nähtävään erotilitykseen.

Mainos
Mainos päättyy

- Olen joutunut vähän varoittelemaan häntä. Suustani voi tulla aikamoista materiaalia aina välillä, kun sille päälle satun. Kun puhun, puhun aika suoraan, Suvi hymyilee.

Suvi ei ole puhunut eronsa syistä avoimesti, mutta sarjassa kysymyksiin saadaan hänen mukaansa vastauksia.

- Heräsin niin sanotusta vauvakuplasta. Olin suorittanut äitiyttä ja uraa, ja lopulta havahduin tarkastelemaan elämääni. 

Suvi kertoo kaiken olleen mallillaan, kunnes hän havahtui kysymykseen, suorittaako hän elämäänsä itsensä sijaan muille.

- Merkittävä kysymys oli myös, viihdynkö minä tässä tilanteessa, Suvi myöntää pohtineensa.

Dj:nä työskentelevän Suvin mukaan Markon ja hänen välinen tauko tuli tarpeeseen.

Suvi nähdään ensi viikolla alkavan Gossip Moms Suomi -sarjan 2. tuotantokaudella.
Suvi nähdään ensi viikolla alkavan Gossip Moms Suomi -sarjan 2. tuotantokaudella.
Mainos
Mainos päättyy

Suvi ja Marko etsivät edelleen sopivaa muotoa parisuhteelleen.

- Tässä on edelleen sovittelemista, ja tie on pitkä, Suvi myöntää.

Tauon myötä he ovat kuitenkin oppineet kunnioittamaan toisiaan täysin eri tavalla.

- Marko ei ole ehkä ennen ymmärtänyt oman tilani tarvetta, mutta asiaa opiskellaan.

Gossip Moms Suomi 1.11. alkaen discovery+-palvelussa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Suvi Pitkänen erosi kihlatustaan tv-kuvausten kynnyksellä - pelkää nyt Markonsa kanssa erotilitystä: "Olen joutunut varoittamaan häntä"