Susanna Penttilää ei kiinnosta Farmi Suomen voittopotti

Revanssikauden finaalijaksossa kilpailevat Susannan lisäksi Kirsikka Simberg ja Katri Utula.
Katri Utula, Susanna Penttilä ja Kirsikka Simberg ovat selvittäneet tiensä Farmi Suomen revanssikauden parhaan kolmen joukkoon. Finaalijaksossa 16. joulukuuta jokainen pitää jo pudonneille farmilaisille puheen. Älä lue pidemmälle, jos et halua tietää jakson tapahtumia.
Puheessa kukin perustelee, miksi hänen pitäisi päästä suoraan finaaliin. Pudonneet farmilaiset äänestävät puheiden jälkeen haluamaansa kisaajaa finaaliin, ja loput kaksi finalistia kisaavat toisesta finaalipaikasta.
Susanna ei olisi voinut uskoa, että setvii tiensä kolmen parhaan joukkoon, sillä jo viiden parhaan joukkoon nouseminen oli hänelle ainutlaatuista. Hän kiittää muita farmilaisia yhteisestä matkasta.

– Ei ole mitään tiettyä syytä, miksi haluaisin pääpalkinnon, sen 30 000 euroa. Ei se ole se, vaan tämä Farmi-seikkailu – täällä on ollut ihan parasta teidän kanssanne.
– Tämä on niin iso voitto, että Susanna Penttilä on finaalissa! Susanna iloitsee.
Susanna ei ihan pikkurahan puutteessa olekaan, sillä hän tienasi vuonna 2023 ansiotuloja 93 641 euroa ja lisäksi pääomatuloja 5417 euroa. Hän on kertonut tulojensa kasvaneen räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun hän alkoi tehdä sisältöä Onlyfans-palveluun.
Farmi Suomen finaalijakso 16.12. Ruudussa ja Nelosella.