
Suoratoistovinkit: Mikko Leppilampi ja Antti Luusuaniemi tähdittävät Los Angelesissa kuvattua sarjaa
Los Angelesin kuningas
Ruutu+ 18.6.
Kotimainen komediasarja Los Angelesin kuningas on kuvattu USA:n Los Angelesissa sekä Suomessa talven ja kevään 2023 aikana. Se kertoo jääkiekkoilija Eero Lahdesta (Mikko Leppilampi), jonka ammattilaisura Yhdysvalloissa joutuu katkolle. Miehen tähtistatus alkaa hiipua vääjäämättömästi.
Kaiken kukkuraksi Eeron puoliso Anni (Anna Easteden) on kyllästynyt olemaan lätkävaimo ja haluaa avioeron. Tapahtumasarja jäädyttää parin yhteiset varat.
Samalla kun Eero patistaa agenttiaan Lauria (Antti Luusuaniemi) taikomaan uutta sopimusta ja hankkimaan rahakkaita PR-keikkoja, joutuu hän itse vaihtamaan ökytalonsa pieneen paritaloon ja ryhtymään vuokraisännäksi muusikoksi haluavalle lankomiehelleen Aamokselle (Kari Ketonen).

– Olen innoissani, että pääsen kertomaan Eeron ja kumppaneiden tarinan huippunäyttelijöiden kanssa. Los Angeles on äärimmäisyyksien kaupunki, joka sopii täydellisesti sarjan näyttämöksi, sarjan ohjaaja ja toinen luoja Juha Wuolijoki kertoo.
– Päähenkilö Eeron maailma romahtaa, ja hän joutuu lopettamaan ainoan asian, jonka elämässään osaa: lätkän pelaamisen. Katsojat rakastuvat Eeroon kaikista hänen puutteistaan huolimatta, Wuolijoki uskoo.
Sarja tulee aluksi yksinoikeudella Nelosen maksulliseen Ruutu+-palveluun. Myöhemmin se nähdään myös Nelosella.
Koskinen – kausi 3
Ruutu+ 7.6.
Suureen suosioon ampaisseen Koskisen uusi, kolmas tuotantokausi alkaa noin seitsemän kuukautta toisen kauden tapahtumien jälkeen. Komisario Sakari Koskinen (Eero Aho) on monella tavalla uuden edessä: hän on menettänyt ystävänsä, ja pitkä liitto Raija-vaimon kanssa on päättynyt.

Koskinen on muuttanut pois Hervannan-omakotitalostaan, ja hänen välinsä poikaansa Anttiinkin rakoilevat. Koskisen elämässä ei vaikuta olevan enää mitään muuta tarttumapintaa kuin työ.
Kauden aikana Koskinen tiimeineen joutuu nokikkain ulkomaisen rikollisjärjestön, harhaisen psykopaatin, äärioikeiston edustajien, jenginuorten, KRP:n ja sarjamurhaajan kanssa. Ahon lisäksi edeltävien kausien rooleissaan jatkavat muun muassa Maria Ylipää ja Turkka Mastomäki.
The Ipcress File
BritBox 14.6.
The Ipcress File on vakoilutarina, joka sijoittuu 1960-luvun kylmän sodan jännittyneeseen ilmapiiriin. Joe Colen (Gangs of London, Peaky Blinders) esittämä Harry Palmer on brittiläinen armeijan kersantti, josta on tullut mustan pörssin huijari.

Palmer tekee bisnestä Berliinissä, mutta kun laki saa hänet kiinni, kaikki pysähtyy. Sitten paikalle saapuu herrasmies Ison-Britannian tiedustelupalvelusta ja tekee ehdotuksen: välttääkseen vankilan Harryn on ryhdyttävä vakoojaksi.
Harry aloittaa matkansa Berliinistä Lontooseen ja Beirutista Tyynellemerelle. Tämä vastahakoinen vakooja ei ehkä nauti uudesta työstään, mutta on pirun hyvä siinä. Sarja on nähty jo Ylen kanavilla aiemmin nimellä Salainen agentti Harry Palmer, mutta nyt se tulee yksinoikeudella BritBox-palveluun.
Housut pois!
Disney+ 14.6.
Robert Carlylen ja Mark Addyn tähdittämä Housut pois! -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1997, ja se saavutti yleisösuosion lisäksi muun muassa neljä BAFTA-palkintoa ja Oscarin. Leffassa elämässään ja raha-asioissaan tiukoille joutunut sheffieldiläinen miesjoukkio alkoi järjestää stiptease-esityksiä.

Nyt tarinaan palataan uuden Disney+-sarjan muodossa. Kahdeksanosaisen sarjan tekijäjoukko on pysynyt varsin samana käsikirjoittaja Simon Beaufoyta myöten.
Downey’s Dream Cars
HBO Max 22.6.
Uudessa dokumentaarisessa sarjassa Hollywoodin tähtinäyttelijä Robert Downey Jr. antaa kalliin autokokoelmansa asiantuntijoiden käsiin. Nämä muokkaavat kulkupeleistä ekoystävällisempiä versioita. Autoilla myös kerätään varoja, jotka lahjoitetaan vihreän teknologian yrityksille.

5.6. The Idol, HBO Max
Jo kevätkaudelle odotettu jännityssarja, jota tähdittävät muusikko Abel ”The Weeknd” Tesfaye sekä Johnny Deppin ja Vanessa Paradisen tytär Lily-Rose Depp.
5.6. Barracuda Queens, Netflix
Nuorten naisten joukkio alkaa tehtailla asuntomurtoja jännitystä hakiessaan. Ruotsalaissarja perustuu tositapahtumiin.
14.6. Our Planet – uskomaton planeettamme 2, Netflix
Sir David Attenborough’n juontama dokumenttisarja jatkaa Planet Earth- ja Our Planet -luontosarjojen kokonaisuutta.
16.6. The Grand Tour: Eurocrash, Prime Video
Jeremy Clarkson, Richard Hammond ja James May suuntaavat eeppiselle matkalle läpi Puolan, Slovakian, Unkarin ja Slovenian
30.6. Naked and Afraid: Solo, discovery+
Kahdeksan piinkovaa, Naked and Afraid -sarjaan aiemmin osallistunutta huimapäätä ottaa vastaan astetta rankemman haasteen.
30.6. Jack Ryan – kausi 3, Prime Video
Tom Clancyn luoman sankarin neljäs ja viimeinen tv-kausi alkaa.
19.7. The Bear – kausi 2, Disney+
Kriitikoiden ylistämä menestyssarja ravintolamaailmasta palaa toisen kauden jaksoin.
26.7. Masterchef UK – kausi 19, BritBox
Tuomarit Gregg Wallace ja John Torode pääsevät jälleen kerran arvioimaan 45:ttä amatöörikokkia.
16.8. Sinkkulaiva, Katsomo
Uusi kausi deittailusarjasta, Eerikäisen Esko juontaa.