Suoratoistopalvelut pullistelevat hauskaa joulusisältöä – katso tärpit

Suoratoistopalveluissa riittää jouluelokuvia ja -sarjoja vaikka koko pyhiksi.
Suoratoistopalvelut ovat pullollaan jouluaiheisia elokuvia ja sarjoja. Tässä toimittajan muutama tärppi.
HBO Max
Napapiirin pikajuna
Nuori poika pohtii, onko joulupukki oikeasti olemassa. Jouluaattoiltana poika nousee salaperäiseen junaan, joka vie hänet pohjoisnavalle joulupukin kotiin.

Elf
Will Ferrelin tähdittämässä elokuvassa eräänä jouluaattona kauan aikaa sitten vauva pujahti joulupukin lelusäkkiin. Vauvasta kasvaa tonttu, joka päättää aikuisen etsi oman paikkansa maailmassa. Katsottavissa myös Netflixissä.
Holiday
Hollywood-tähdillä höystetty romanttinen komedia alkaa, kun kaksi naista pettyy miehiin ja kaipaa muutosta elämäänsä. Mainostoimiston omistaja Amanda (Cameron Diaz) ja hääkolumnisti Iris (Kate Winslet) asuvat eri puolilla maailmaa ja päättävät vaihtaa kotejaan joulun ajaksi. Katsottavissa myös Netflixissä.

The Grinch
Lumihiutaleen sisään mahtuvassa Huuvillen kylässä ihmiset rakastavat joulua. Voisi jopa luulla, ettei kylästä löydy ketään, joka vihaisi kyseistä juhlaa. Kylän liepeillä olevilla vuorilla asustaa ilkeä, vihreä ja karvainen Grinch (Jim Carrey), joka päättää varastaa joulun. Katsottavissa myös Netflixissä.
A Hollywood Christmas
Jouluelokuva, joka kertoo jouluelokuvan tekemisestä. Hollywood-elokuvantekijä Jessica (Jessika Van) tunnetaan romanttisista elokuvistaan. Kanavan johto päättää kuitenkin keskeyttää elokuvan kuvaukset. Pian Jessica huomaa itse elävänsä keskellä jouluelokuvaa.
Netflix
Christmas Chronicles 1 & 2
Sisarukset Kate ja Teddy päättävät napata joulupukin jouluaaton iltana. Kaksikko hyppää vahingossa joulupukin rekeen ja päätyvät hurjaan seikkailuun. Sattumien kautta Kate ja Teddy joutuvat pelastamaan joulun.
Elokuvan jatko-osassa teini-ikäinen Kate karkaa Pohjoisnavalle, jossa ilkeä tonttu juonittelee aikomuksenaan peruuttaa koko joulu.

Ei ihan tavallinen joulu
Norjalainen Thea ja intialainen Jashan viettävät ensimmäistä joulua kihlaparina. He matkaavat Thean vanhemmille pyhien viettoon, mutta joulusta tuleekin kaoottinen, kun kulttuurit ja perinteet törmäävät.
Tämä klassikko on joululeffojen ehdoton ykkönen - katso koko lista parhaista jouluelokuvista
Rakkautta vain (Love Actually)
Jouluklassikko vuodelta 2003 kertoo tarinan rakkaudesta. Rakkautta on kaikkialla, kuten myös sydänsuruja. Elokuvassa kahdeksan paria käy läpi suhteiden ylä- ja alamäkiä muutamaa viikkoa ennen joulua.

Saiturin joulu
Vuoden 2009 elokuvaversio Charles Dickensin joulutarinasta. Kärtyinen ja pihi herra Scrooge vihaa joulua. Hän kohtaa jouluyönä kolme haamua, jotka näyttävät hänelle menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden joulut yrittäen opettaa hänelle muiden ihmisten merkityksen.
Poika nimeltä joulu
Ruth-täti (Maggie Smith) kertoo lapsille tarinaa suomalaisesta Nikolaksesta (Henry Lawfull), joka löytää kohtalonsa tonttujen taikamaasta. Jouluelokuva nousi ilmestymisensä jälkeen Netflixin yhdeksi suosituimmista elokuvista. Elokuva perustuu Matt Haigin samannimiseen romaaniin.
Yle Areena
Kadonnut: Joulupukki
Neljä lasta saa kutsun tavata itse joulupukin. He päätyvät Joulumaahan, jossa heille selviää, että pukki on kateissa. Lapset päättävät löytää joulupukin, ja pelastaa joulun.
Joulupukki ja noitarumpu
Mauri Kunnaksen koko perheen animaatioelokuvassa joulupukki saa erikoisen kirjeen Vekara-nimiseltä lapselta. Joulupukki ei saa kirjeestä selvää, joten hän alkaa selvittää tonttuapureiden kanssa mysteeriä. Samaan aikaan tapahtuu kummia, kun joulupukkia seuraa erilaiset onnettomuudet.

Joulumaa
Helena ja Ulli haaveilevat vanhanajan joulusta maatilalla, naisten kesken. Unelmat törmäävät todellisuuteen, jonka jälkeen mikään ei ole kuin ennen.
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
Veera on kutsunut Tatun ja Patun Helsinkiin joulua viettämään. Outolan pojille sattuu hullunkurisia juttuja seikkailun aikana.
Disney+
Painajainen ennen joulua
Kurpitsakuningas on kyllästynyt Halloweeniin. Halloween-kaupungin asukki vierailee Joulu-kaupungissa ja ihastuu juhlaan, joten hän päättää korvata karmivan juhlan joululla. Kaikki ei mene kuitenkaan putkeen.

Yksin kotona 1–5
Legendaariset jouluelokuvat starttaavat, kun kahdeksanvuotias Kevin unohdetaan kotiin muun perheen suunnatessa joulun viettoon Pariisiin. Kevinin joulusuunnitelmat menevät uusiksi, kun ryöstökaksikko päättää murtautua taloon.
Kuinka Yksin kotona -perheellä oli varaa ökytaloonsa? Taloustieteilijät selvittivät mysteeriä

Tuhmien joulu
Andy jää jouluaattona ilman lahjoja. Tajuttuaan joutuneensa tuhmien listalle, ilkikurinen lapsi päättää koota ryöstöjengin. Tuhmien listalle joutuneet lapset suunnittelevat ryöstökeikan pohjoisnavalle.
Mikki pelastaa joulun
Mikki haluaa järjestää ystävilleen täydellisen joulun metsän keskellä. Koristellessaan mökkiä Mikki unohtaa Pluton. Pluto häiritsee joulupukin reen laskeutumista ja lapsille tarkoitettu lahjasäkki uppoaa järveen. Mikki ja ystävät rientävät pukin avuksi.
Isäni on turbomies
Komediassa isä (Arnold Schwarzenegger) yrittää epätoivoisesti toteuttaa poikansa joululahjatoiveen, Turbomiehen. Lelua ei tahdo millään löytyä, joten alkaa armoton seikkailu lahjan löytämiseksi.