Katso logo

Toimittajan kommentti: Herätys boomerit – alastomuus on normaalia

euphoria_HBO_fb7641fd21.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Ohjelmassa seurataan jenkkinuorten tapahtumarikasta ja draamantäytteistä elämää. Siinä käsitellään myös yhteiskunnan tabuja, kuten seksi, huumeet, oman identiteetin löytäminen ja traumakokemukset sekä niistä selviäminen.

Sarja kertoo teini-ikäisestä Ruesta (Zendaya), joka taistelee päihdeongelmiensa kanssa. Rue rakastuu Julesiin (Hunter Schafer), ja koko ensimmäisen kauden aikana katsojat odottelivat jännittyneinä romanssin puhkeamista kukkaan. Myös sarjan muutkin hahmot ovat kiinnostavia ja tunteita herättäviä. Sarjassa nähdään myös näyttelijät Jacob Elordi, Alexa Demie, Barbie Ferreira ja Eric Dane.

Räppäri Draken tuottamaa sarjaa on myös ylistetty sen huikeasta visuaalisesta ilmeestä. 

Ensimmäisen tuotantokauden viimeisen jakson jälkeen katsojat joutuivat odottamaan seuraavaa kautta yli kaksi vuotta. Toki kaksi erikoisjaksoa lievittivät fanien ikävää vuosi sitten, mutta kokonaista tuotantokautta on odotettu jo tovi.

Toinen tuotantokausi jatkuu siitä, mihin ensimmäisellä tuotantokaudella jäätiinkin. Ja samoissa räväkissä tunnelmissa tämäkin kausi lähtee käyntiin. Ensimmäisessä jaksossa nähdään lukuisia peniksiä ja runsaasti alastomuutta, kasoittain huumeita, jännittäviä ihmissuhdekiemuroita sekä yllättävän roisi seksikohtaus.

Mainos
Mainos päättyy

Euphorian toinen tuotantokausi saa ensi-iltansa

Zendaya varoittikin katsojia ennen sarjan avausjakson ilmestymistä. 

- Olen sanonut tämän aiemminkin, mutta haluan muistuttaa, että Euphoria on tarkoitettu vain kypsälle yleisölle. Tämä kausi, ehkä jopa enemmän kuin edellinen, on erittäin tunteikas ja käsittelee aiheita, jotka voivat laukaista vaikeita tunteita, hän kirjoitti Instagram-tilillään. 

Lukuisat mediat ovat kritisoineet sarjaa siitä, että se olisi liian shokeeraava. Esimerkiksi The Guardian kirjoittaa Euphorian olevan liian täynnä alastomuutta, seksiä ja väkivaltaa. 

Herätys boomerit – alastomuus on normaalia, ja sitä pitäisi näyttää sarjoissa enemmän. On myös hyvä, että miestenkin alastomuutta telkkarissa normalisoidaan. Tissit on niin nähty jo.

Sarjan ensimmäisellä kaudellakin nähtiin paljon rajuja kohtauksia, mikä on jo tuttua kamaa Euphorian faneille. Tiedämme kyllä jo, minkälainen kausi on tulossa.

Lupaavan alun takaa sen, että sarjassa päästään sukeltamaan nyt myös toisten hahmojen menneisyyteen ja identiteetteihin. 

Mainos
Mainos päättyy

Uskallan väittää avausjakson olevan yksi parhaimmista, mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Kausi jatkuu juurikin siitä, mihin jäätiin, ja hahmot tuntuvat melkein kahden vuoden tauon jälkeen edelleen niin tutuilta. 

Euphorian HBO Max -suoratoistopalvelussa. Uusi jakso maanantaisin. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Toimittajan kommentti: Herätys boomerit – alastomuus on normaalia