Tätä uutista on odotettu: Squid Game saa toisen kauden
Nyt sarjan luoja Hwang Dong-hyuk on paljastanut, että kakkoskausi on tulossa.
– Minulla on olemassa perusjuoni toiseen kauteen. Se on kaikki päässäni, ja olen parhaillaan ideointivaiheessa. Se tapahtuu jonakin päivänä, mutta milloin, siitä en voi kertoa yksityiskohtia, hän kommentoi sarjan jatkoa Hollywood Reporterin haastattelussa.
Squid Gamen ohjannut ja käsikirjoittanut Dong-hyuk myös paljastaa toisen kauden tapahtumista sen verran, että päähahmo Seong Gi-hun on mukana edelleen. Enempää hän ei kuitenkaan voi omien sanojensa mukaan mitenkään kertoa, sillä hän ei tiedä vielä itsekään, mitä tarinassa tulee tapahtumaan.
Squid Game rikkoo kaikki ennätykset: Netflixin kaikkien aikojen suosituin sarja
Mies kertoo artikkelissa, että paine tehdä jatkoa järkälemäiseksi ilmiöksi nousseelle Squid Gamelle on kasvanut suureksi niin kotimaassa Etelä-Koreassa kuin Yhdysvalloissa.
– Näimme YouTubessa videoita, joissa ihmiset ovat jo kirjoittaneet kaudet kaksi ja kolme meille valmiiksi, hän nauraa.
Netflixin virallinen lausunto asiasta tällä hetkellä on, että toisesta kaudesta keskustellaan, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu.
