Katso logo

Kai, 38, meinasi juoda itsensä hengiltä – hakee apua Martina Aitolehden ohjelmasta: ”Leipäkassijonosta haen kerran viikkoon”

rb_kaitsu_37v_7ca345d39a.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Elämäntapamuutosta Revenge Body with Martina Aitolehti -ohjelmaan on tullut sarjan 4.3. nähtävässä kolmannessa jaksossa hakemaan vuotias 38-vuotias Kai.

Kai kertoo Martina Aitolehdelle taustastaan. Tällä hetkellä Kai elää työttömänä, mutta haaveissa olisi päästä opiskelemaan. Hän kertoo olleensa viisi vuotta ”semiraitis”. 

– Meinasin ryypätä itseni hengiltä ja käytin väärin kaikkea, lääkkeitä ja muuta, Kaitsu kertoo Martinalle, ja jatkaa:

– Tuli tehtyä rikoksia, parisuhteet kaatuivat, kun olin ihan seinähullu. Se ei ollut mitään tissuttelumeininkiä. Aamulla ennen yhdeksää oli mennyt jo sen verran kaljaa, että piti olla Hakiksella Alkon edessä, koska ne ei myynyt enää, kun olin niin sekaisin. 

Kai kertoo itsemurhan käyneen mielessä. 

Mainos
Mainos päättyy

– Psykiatri joskus sanoi mulle näin, että olet ainoa jätkä, joka on tollaisessa jamassa, eikä ole tappanut itseään. Kyllä se monta kertaa kävi kyllä mielessä tuossa aikoinaan. Junan alle mars, että eiköhän tämä ole jo nähty. 

– Vuosia oli sellaista, että oltiin välillä koomassa ja välillä haettiin katkolta lisää vauhtia siihen dokaamiseen. Itseluottamus ihan maassa. 

Ex-puoliso tuhosi Agnesin, 23, itsetunnon – tekee huomattavan elämätapamuutoksen Martina Aitolehden uutuusohjelmassa

Liiallinen alkoholinkäyttö oli alkanut Kain mukaan silloin, kun hänellä meni taantuma-aikaan firma alta. Muutos parempaan suuntaan oli lähtenyt kuntosalilta. 

– Salin kautta se lähti. Se oli toinen kerta, kun menin salille, niin senioriäijät vetelivät minua hihoista, että kukas sinä oikein olet, tule meidän kans treenaamaan. Heille iso kiitos, että tekivät sen. Lähdin siitä kasaamaan mun elämää uudestaan. 

Ohjelmalta Kai toivoisi rasvanpolttoa ja lihasmassan kasvua. Ongelmana hänellä on ollut ruokavalio. 

– Rahaa ei ole. Kaikki ruokavaliot on aina sellaisia, että pitäisi vetää pähkinöitä. Leipäkassijonosta haen kerran viikkoon. Siellä on sitten mitä on. Makkaraa, ja se näkyy vatsassa. 

Mainos
Mainos päättyy

Kai saa itselleen kolmeksi kuukaudeksi henkilökohtaisen valmentajan, joka laittaa hänen elintottumuksensa ruotuun. 

– Hän on ehkä liikaa takertunut omien ajatustensa ympärille. Uskon vahvasti siihen, että kun hänen arki lähtee rullaamaan, niin sinne alkaa automaattisesti tulemaan hyviä asioita. Olisi ihana, jos hän pääsisi työelämään. Tämä yhteiskunta antaisi mahdollisuuden just tällaisille tyypeille, Martina pohtii. 

Revenge Body with Martina Aitolehti discovery+-palvelussa kaksi jaksoa perjantaisin. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan