Suomalaisjulkkikset heitetään uudessa realityssä selviytymään keskelle Islannin erämaata – mukana muun muassa Aki Manninen ja Latelan Lauri Huttunen

Äärimmäinen matka on uusi seikkailusarja, joka laittaa seitsemän tunnettua suomalaista etsimään omat henkiset ja fyysiset rajansa Islannin armottomissa olosuhteissa.
Seitsemän taustoiltaan täysin erilaista suomalaista saapuu tv-sarjassa Islantiin luontoäidin koeteltavaksi. Tavoitteena heillä on juosta viikon aikana 200 kilometriä. Matka voi kuitenkin päättyä kolmesta eri syystä: osallistuja ei ehdi seuraavaan leiriin ennen auringonlaskua, terveydelliset syyt estävät jatkamisen tai kilpailija itse päättää luovuttaa.
Ohjelmaa tähdittävät Iikka Forss, Lauri ”Late” Huttunen, Aki Manninen, Paula Noronen, Kerttu Rissanen, Henriikka Rönkkönen ja Karoliina Tuominen.
Kenelläkään osallistujista ei ole aikaisempaa kokemusta vastaavista olosuhteista, eivätkä kaikki ole edes nukkuneet ennen teltassa. Kuinka seitsemän toisilleen tuntematonta ihmistä selviää äärimmäisissä olosuhteissa haastaessaan itsensä päivästä toiseen viikon ajan?
Kilpailijoiden tukena matkalla toimivat vuorikiipeilijä Lotta Hintsa ja ääriolosuhteisiin erikoistunut lääkäri Heikki Karinen. Turvallisuudesta ja reittisuunnittelusta vastaa kokenut islantilainen seikkailija Siggi Bjarni Sveinsson.
Latelan Lauri Huttunen muistelee: Räsypokka sai haisevan päätöksen – nainen ulosti alleen
Äärimmäinen matka discovery+ ja TV5 alkaen 26.10. klo 21.
Kilpailijat:

Iikka Forss, 45
Näyttelijä
Iikka Forss on näytellyt teatterissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa. Pitkä ura on pitänyt hänet fyysisesti kunnossa, mutta hänelle itselleenkin on mysteeri, miten sillä kunnolla pärjää Islannissa. Iikka uskoo pitkän matkan juoksuissa olevan eniten kyse itseensä matkustamisesta ja itsensä voittamisesta kuin kamppailusta muita vastaan.
– Pitäisi herättää tunnetta ihmisessä, jos sanotaan, että ensi viikolla vedät joka päivä maratonin tai puolikkaan. Maastossa.

Yrittäjä
Lauri Huttunen on tuttu tv-katsojille autonrassausta fiilistelevästä Latela-sarjasta. Lauri kuvailee suhteensa juoksemiseen olevan samantyyppinen kuin kalan suhde polkupyörään. Hän on yrittänyt lenkkeillä, mutta hidas maiseman vaihtuminen tylsistyttää. Äärimmäinen matka tarjoaa pakollisen pysähtymisen, jossa tavoitteena on yrittää tutustua itseensä. Laurin mukaan hänellä on ollut omien ajatustensa kanssa vaikeaa, mutta iän myötä hän on oppinut nauttimaan yksinolosta.
– Mää oon itte asunut maalla ja muut kaupungissa, on siinä pienoinen ero asioissa.

Personal trainer, yrittäjä
Hyvinvointivalmentajana ja somevaikuttajana tunnetulle Aki Manniselle Islannin reissu tulee hyvään aikaan, sillä hänellä on ollut kiireinen vuosi. Aki on kokenut erämies, joka tykkää kalastaa ja retkeillä luonnossa. Islannissa Aki haluaa hiljentyä itsensä kanssa ja jättää somemaailman taakse. Hän uskoo, että matkalla tulee perhettä kova ikävä.
– Arjessa ei aina huomaa yksityiskohtia, joten on välillä hyvä katsoa kauas nähdäkseen lähelle.

Paula Noronen, 48
Kirjailija
Paula Noronen on kirjoittanut ja käsikirjoittanut lukuisia kirjoja ja elokuvia (mm. Supermarsu, Yökoulu, Tarja Kulho) ja tullut tutuksi myös suosittuna radiojuontajana ja tv-esiintyjänä. Paula odottaa leiriolosuhteita innolla, mutta miettiin myös paljon, miten hänen useamman kerran leikatut polvensa tulevat kestämään.

Kerttu Rissanen, 26
Kuntovalmentaja, näyttelijä, somevaikuttaja
Kerttu Rissanen on tullut tutuksi suurelle yleisölle tv-sarja Salattujen elämien Sannina. Hän toimii nykyään myös kuntovalmentajana ja nauttii suuresti liikkumisesta. Minkäänlaista erätaustaa Kertulla ei kuitenkaan ole. Kerttu elää kiireistä arkea, ja matkan suhteen hän odottaa pääsevänsä keskittymään vain yhteen asiaan.
Kerttu ei tiedä, minkälaisiin olosuhteisiin hän on menossa, mutta toivoo, ettei Islannissa olisi hirveän kylmää tai märkää.

Henriikka Rönkkönen, 38
Kirjailija

Karoliina Tuominen, 28
Radiojuontaja, somevaikuttaja, yrittäjä
Radiojuontajana ja humoristisena somevaikuttajana tunnettu Karoliina Tuominen myöntää olevansa kilpailuhenkinen. Hän harrastaa säännöllisesti urheilua ja kuvailee perusfysiikkansa olevan kohtalaisen hyvä. Karoliina uskoo, ettei hän Islannin rankoissa olosuhteissa todennäköisesti pysty pitämään tunteita vain itsellään, vaikka se olisikin hänelle tyypillistä.
– Kun on monta tuntia päivässä yksinään, voi olla, että esille tulee ajatuksia, jotka on painettu jonnekin nurkkaan.