Suomalainen tv-kanava alkoi esittää pornoa – tyly loppu

Päätöksen takana on kanavan mukaan muun muassa katsojapalaute.
Tv-kanava Eveo on poistanut K-18-ikärajalla varustetun aikuisviihdeohjelmiston kanavansa tarjonnasta. Päätös on osa Eveon uudistuvaa ohjelmistostrategiaa, jonka se kertoo korostavan laadukasta, kotimaisten pientuottajien tuottamaa ohjelmistoa ja esimerkiksi elokuvia, joita ei muilla kaupallisilla kanavilla ole usein esitetty.
Eveon sisältöjohtaja Jupe Tuomola esittelee arkistovideolla Teslansa:
– Mainosrahoitteisena kanavana haluamme tarjota kaikille turvallisen ja miellyttävän katselukokemuksen. Vaikka kyseinen sisältö oli tarkasti valvottuja ja esitysajat rajattiin keskiyön jälkeisille tunneille, koimme tarpeelliseksi tehdä selkeän linjauksen ohjelmistoprofiliimme osalta, sanoo Eveon toimitusjohtaja Tomi Hakola kanavan tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan muutoksen taustalla olivat yleisöpalautteet ja halu keskittyä kanavan yli 40-vuotiaaseen kohderyhmään sekä vahvistaa asemaa mainostajien silmissä.
Ei loukkaavaa materiaalia
Kanavapaikalla 17 näkyvä Eveo alkoi tarjota pornosisältöä kesällä 2024. Sitä pystyi katsomaan vain kaapelitalouksissa ja yöaikaan kolmena yönä viikossa.
Eveo-kanavan sisältöjohtaja Jupe Tuomola kertoi kesäkuussa 2024 Iltalehdelle, että katsojat olivat toivoneet heiltä aikuisviihdettä vaikkei se hänen mielestään eettisintä sisältöä olekaan. Hän vakuutti Eveon tarkistavan sisällön etukäteen, eikä mukana saanut olla alistavaa tai loukkaavaa materiaalia.
Kanavan uusia tämän kevään tv-ohjelmia ovat muun muassa Polkemalla Bulgariaan, Elämää vesillä, Kahdella pyörällä, Lemmenjoen kullankaivajat ja Kodin remontit.