Suomalainen menestysresepti -kilpailija paljasti tuloksen ennen aikojaan – näin tuotanto reagoi

Kopiointisyytteiden vuoksi aiemmin otsikoissa ollut Emilia puhui ohi suunsa sosiaalisessa mediassa.
Emilia Karttunen kilpailee Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa pizzamuffinituotteellaan. Jo aiemmin hän herätti ohjelmassa kohua, sillä tuomaristo oli sitä mieltä, että hän oli ottanut liikaa vaikutteita tuotteeseensa yhdysvaltalaisesta kilpailuohjelmasta.
Emilia pahoitteli tuomareille, ettei ollut tuonut asiaa ilmi.
– Joo, mä olen sieltä saanut inspiraatiota visuaaliseen ilmeeseen. Mä en ole tuonut sitä esiin tässä rehellisesti. Se on ollut multa tosi iso virhe, Emilia myönsi.
Rangaistukseksi häneltä vähennettiin pisteitä jakson tehtävässä.
Nyt Emilian touhut ovat ihmetyttäneet katsojia Tiktokissa. Hän teki julkaisun, jossa hän ilmoitti pizzamuffinin tulevan kauppoihin 30.1.
– Pov (point of view): Perustat oman elintarvikefirman 21-vuotiaana ilman mitään kokemusta, hän on myös kirjoittanut.
Julkaisussa on kuvia ja videopätkiä tuotekehitysprosessin vaiheista.
Suomalainen menestysresepti -ohjelman aiemmilla kausilla lähes kaikki finalistit ovat saaneet tuotteensa valmiiksi ja ruokakauppojen hyllyille, mutta tämä tieto on tullut ilmi vasta ohjelman loppumetreillä. Nyt Emilia ehtikin jo paljastaa lopputuloksen oman tuotteensa osalta, vaikka kausi on vielä kesken.
Ohjelman tuotantoyhtiössä Mediawan Finlandissa asiaan on puututtu.
– Keskustelemme tarvittaessa finalistien kanssa, mikäli he innostuksissaan viestivät asioista etukäteen, ja näin on tehty myös Emilian kanssa, tuottaja Susanna Lasarov kommentoi.
Emilia onkin myöhemmin poistanut julkaisustaan tiedon tuotteen lanseerauksesta kauppoihin.
Suomalainen menestysresepti MTV3:lla ja MTV Katsomossa keskiviikkoisin.