fbq
spede

Spede-elokuvan traileri julki – villiä menoa 1960-luvulla

Spede Pasasen elämästä ja urasta kertova Spede-elokuva saa ensi-iltansa syksyllä 2023. Pääroolissa Spedenä nähdään Riku Nieminen

Elokuvasta on nyt julkaistu traileri, jossa nähdään vauhdikasta menoa 1960- ja 1970-luvuilta. 

Vesa-Matti Loirin roolia elokuvassa näyttelee Aku Sipola. Simo Salmisena nähdään Mikko Töyssy ja Ere Kokkosena Joonas Nordman. Jukka Virtasta näyttelee Lauri Tilkanen, Speden vaimoa Pirjo Pasasta Minka Kuustonen ja Uuno-elokuvien tähteä Marjatta Raitaa Helmi-Leena Nummela

Suomessa ja Liettuassa kuvattu elokuva tarkastelee Speden ja kumppaneiden innovatiivisinta vaihetta elokuvan tekemisen kautta 1960-luvun lopulta Uuno Turhapuro -elokuvan läpimurtoon 1970-luvun alkupuolella. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Elokuvassa tullaan näkemään muun muassa Uuno-hahmon syntytarina. Lisäksi se päästää katsojan seuraamaan kulissien taakse Speden väsymätöntä taistelua viihteen puolesta ajan elokuvataidepiirejä vastaan.

– Spede oli erittäin moniulotteinen ja yksityiseltä minältään mystinen henkilö. Tämä ei ole elokuva pelkästään Spedestä vaan myös elokuvan tekemisestä. Keskiöön nousevat elokuvan tekemisen vaikeudet, joista ylivoimaisin on ryhmädynamiikka ja egojen väliset taistelut, kommentoi ohjaaja Aleksi Delikouras Nordisk Filmin tiedotteessa. 

Elokuvan sisällössä huomioidaan myös Pasaseen liittyneestä ahdistelukohusta esiin nousseet asiat ja tapahtumat. Lenita Airisto syytti elämäkerrassaan Pasasta raiskausyrityksestä. Sen myötä myös Katariina Souri avautui julkisuudessa Speden ahdistelleen häntä.

Elokuva pohjautuu Tuomas Marjamäen Spede, nimittäin (2017) ja Uuno on numero yksi - Turhapuron koko tarina (2021) -elämänkertoihin.

Elokuvan budjetti on kaksi miljoonaa euroa. Filmin levittää Nordisk Film. MTV3 ja C More ovat hankkineet elokuvan televisio- ja streaming-oikeudet.

Minka Kuustonen nähdään Spede-elokuvassa – keskusteli ensin Pasasen tyttären kanssa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Seuraa meitä somessa