Sointu Borg häpeämättömästä asenteestaan: ”Ei tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa kiroilla ja hankkia silikonitissit”

Sointu Borg puhuu Perjantai-ohjelmassa 29.9. veljensä Topin kanssa erilaisuudesta, ahdistuksesta ja yhteiskunnan odotuksista.
TV1:n
Perjantai-ohjelman jaksossa keskustellaan 29. syyskuuta siitä, kuka
sopeutuu ”normaaleille” tehtyyn yhteiskuntaan. Ohjelmassa pohditaan myös,
kuinka voisimme rakentaa Suomen, jossa hyväksyttäisiin paremmin erilaisuutta.
Sean Ricksin vieraina jaksossa nähdään sisarukset Topi ja Sointu Borg. Tampereella asuva Topi Borg on tuttu Ylen Kirjolla-sarjasta, joka kertoo neljän autismin kirjolla elävän arjesta.
Topin sisko, yrittäjä ja mediapersoona, Sointu Borg on parhaillaan mukana Tanssii tähtien kanssa -kisassa ja muistetaan myös Diili-voitostaan.

Erilaisia mutta samanlaisia
Sisarukset Topi ja Sointu Borg venyttävät kumpikin omalla tavallaan normaalina pidetyn rajoja. Rohkeasti röyhkeä -kirjan kirjoittaneen Sointu Borgin mielestä ympäristön antamille raameille pitäisi antaa asialliset haistatukset. Hän tahtookin murskata itseensä kohdistuvat odotukset.
Autismin kirjolla olevan Topi Borgin mielestä erilaisuutta ei ole, sillä olemme vain hiilipohjaisia elinmuotoja, mutta toisaalta jokainen on erilainen.
– Se on hämmentävää ja siksi se on hyvin hauskaa! Mutta poliitikot käyttävät erilaisuudesta syntyvän hämmennyksen ja muuttavat sen vihaksi toisiamme vastaan, Topi analysoi ohjelman tiedotteessa.
Topin mielestä erilaisuuden sietäminen yhteiskunnassa on “mahdoton tasapaino ymmärtämisen ja noitajahdin välillä”. Samaan aikaan odotetaan vaikka mitä.
– Ole hetero. Mene naimisiin. Hanki talo, joka tuhoaa biodiversiteettiä. On pakko saada työpaikka. Ja pienet yksityiskohdat: hengityksen on oltava hajuton, Topi listaa.
Kirjolla-Topin unelma toteutui - pääsi työskentelemään idoliensa kanssa: "Elämäni suurin nautinto"

Emmerdalen juonipaljastukset: Amelian vauvan isä paljastuu
Odotukset luovat paineita
Sointu Borgin mielestä odotukset ovat syynä nuorten sukupolvien ahdistukseen. Aihe on hänelle itselleenkin tuttu, sillä parikymppisenä Sointu etsi myös kipeästi omaa paikkaansa. Kokemusten pohjalta syntyi tänä vuonna julkaistu kirja Röyhkeästi rohkea – Näin haistatat asialliset vitut.
– Haistattaminen ei tarkoita, että kaikkien pitäisi alkaa kiroilla ja hankkia silikonitissit, vaan se on sitä, että uskaltaa kuunnella omaa itseään ja tutkia, mitkä asiat tuovat vapauden tunnetta ja iloa, Sointu kertoo ohjelman ennakkohaastattelussa.
Maailma on myös muuttunut, mutta vaatimukset eivät ole ainakaan vähentyneet.
– Vanhat menestyksen merkit eivät ole noin vain siirrettävissä tähän päivään, mutta silti nykynuorille on hirveän tarkka käsikirjoitus siitä, mitä pitäisi saavuttaa elämässä minkäkin ikäisenä. Koetapa ostaa asunto Helsingistä saman ikäisenä kuin meidän vanhempamme ostivat omat asuntonsa, Sointu heittää.
Yle Perjantai: ”Normaaleille” tehty maailma Yle Areenassa perjantaina 29.9. kello 16.30 ja TV1:llä kello 21.05.