SK: Miki Liukkonen oli osallistumassa tosi-tv-sarjaan – halusi pudota ensimmäisenä

Miki Liukkonen kuoli 4. heinäkuuta 2023. Edellisenä kesänä hänen oli tarkoitus osallistua suositun tv-sarjan, kertoo Suomen Kuvalehti.
Kirjailija-muusikko Miki Liukkonen kuoli vuosi sitten, heinäkuun 4. päivä. Nyt Suomen Kuvalehti paljasti artikkelissaan, että hänen oli tarkoitus osallistua Nelosen Farmi Suomi-sarjan kuvauksiin elokuussa 2022.
Lehden mukaan Liukkosen osallistumispäätöksen takana oli rahapula. Kuvauksista olisi Suomen Kuvalehden tietojen mukaan saanut 4 000 euron palkkion.
Sen verran vastentahtoista osallistuminen olisi kuitenkin ilmeisesti ollut, että lehtiartikkelin tietojen mukaan Liukkonen suunnitteli pudottavansa itsensä ensimmäisenä Farmi-kaudelta. Lopulta Liukkonen ei kuitenkaan pystynyt osallistumaan kuvauksiin, koska oli suljetulla osastolla Helsingin psykiatrisessa sairaalassa Aurorassa.
Neljä romaania ja useita muita teoksia kirjoittanut Liukkonen voitti J. H. Erkon kirjoituskilpailun, ja hän oli myös ehdolla muun muassa Finlandia-palkinnon saajaksi. Hän teki myös Ylelle kaksi kautta Miki Liukkonen, sivullinen -televisiosarjaa, joka on yhä katsottavissa Yle Areenassa. Lisäksi hän soitti kitaraa The Scenes -bändissä.
Liukkonen kertoi haastatteluissa avoimesti alkoholi- ja mielenterveysongelmistaan sekä itsetuhoisuudestaan. TV1:n MOT-dokumentissa Menetetty elämä on myös kerrottu Liukkosen kamppailusta ja useista sairaalajaksoista psykiatrisella osastolla.