Sisarvaimot-sarjan Kody Brownilta hämmentävä ulostulo – neljästä vaimosta jäljellä vain yksi
Sisarvaimot-sarjan perheen pää Kody Brown on jakanut arkeaan neljän vaimonsa ja 18 lapsensa kanssa. Vuonna 2022 kolme vaimoa sai tarpeekseen. Nyt Kody kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Vuodesta 2010
televisiossa pyörineen Sisarvaimot-sarjan Kody Brown on kertomansa mukaan valmis
yksiavioisuuteen. Brownin perheeseen on vuosien ajan kuulunut Kodyn lisäksi neljä
vaimoa ja 18 lasta.
Vuonna 2022 Kodyn kolme vaimoa sai tarpeekseen, ja Christine, Meri ja Janelle Brown päättivät yksi toisensa jälkeen lähteä suhteesta. Erot tapahtuivat 14 kuukauden sisällä. Jäljelle jäi nuorin vaimoista, 45-vuotias Robyn Brown.
Sarjan 11. kauden viimeisissä jaksoissa vaimot ja Kody puhuivat juontaja Sukanya Krishanin kanssa Kodyn tulevaisuudesta. Asiasta uutisoi muun muassa People-lehti.
– Hän puhuu yhä enemmän siitä, ”kun siirrymme kohti monogamiaa.” Luulen, että siihen suuntaan hän on menossa. Janelle paljastaa.
Janelle ei myöskään usko, että Robyn haluaisi tuoda toista sisarvaimoa kuvioon mukaan. Kody ei itsekään ole uuden sisarvaimon kannalla.
– Minun täytyisi sanoa sille naiselle, etten tule koskaan rakastamaan sinua niin paljon kuin rakastan häntä (Robynia). Nyt tiedän paremmin, Kody kertoo jaksossa.
Robyn puolestaan on epävarma, voisiko hän löytää onnen pelkästään aviomiehensä kanssa sen jälkeen, kun tämä ei pitänyt lupaustaan. Kody oli luvannut rakentaa vahvan, monisukuisen perheen yhdessä.
– Se olisi omituista. Kunnioituksesta ja rakkaudesta Kodya kohtaan haluaisin vastata myöntävästi, mutta en vain tiedä miten se toimi tarkalleen, Robyn pohtii yksiavioisuutta.
– Tuntuu epäkunnioittavalta olla onnellinen, Robyn jatkaa viitaten siihen, ettei ole saanut siunausta eronneilta sisarvaimoilta kamerojen ulkopuolella.
Sisarvaimot discovery+-palvelussa ja TLC-kanavalla arkipäivisin, uudet jaksot lauantaisin.
