Sini-koira ilmestyi MTV:n vaalikeskusteluun – pöydällä olleet herkut kiinnostivat politiikkaa enemmän

MTV:n Pöllöraadissa nähtiin 31.3. erikoinen käänne, kun mainoskatkon jälkeen ruutuun ilmestyi Pekka Poudan Sini-koira.
Borderterrieri Sini päätti osallistua päivän polttavaan keskusteluun politiikan käänteistä.
– Mainosten aikana tapahtui ihme, sillä Pöllöraati on saanut uuden jäsenen. Täällä on Sini-koira kanssamme, toimittaja Jonna Hellgren totesi.
Sini oli yhdessä politiikantoimittajien kanssa mukana vaalikeskustelussa ja pohtimassa sitä, millainen tuleva hallituspohja mahdollisesti olisi. Sini istuikin uskollisesti omalla paikallaan muiden keskustelijoiden välissä.
Todellisuudessa vaaliteemat eivät kuitenkaan kiinnostaneet Siniä, vaan pöydällä olleet herkut. Kokenut ruutukasvo odotti kärsivällisesti herkkujaan, joita hänelle annettiinkin.
Sini on ollut tuttu näky MTV:n studiolla jo vuosia. Viimeksi se oli otsikoissa hyökättyään kesken suoran uutislähetyksen uutisankkurin jalkoihin. Tuolloinkin syynä olivat namit.