Shokkikäänne The Voice of Finlandissa – osa jatkoon päässeistä lähetetään kotiin

The Voice of Finlandin viimeinen Ääni ratkaisee -vaiheen jakso nähdään perjantaina (3.3.) Nelosella kello 20 alkaen.
Aiemmin tähtivalmentajien tiimiläiset ovat kamppailleet jatkopaikasta kaksintaisteluissa, mutta tällä kaudella on toisin.
Kaikki, jotka pääsevät Ääni ratkaisee -vaiheesta jatkoon, eivät etenekään kaksintaisteluihin vaan joutuvat uuteen The Cut -vaiheeseen. Sunnuntain (5.3.) jaksossa tähtivalmentajien tiimiläiset jaetaan ryhmiin, joissa laulajat harjoittelevat heille valitut kappaleet. Tähtivalmentajien tehtäväksi jää pudottaa tiimeistään kolme kilpailijaa.

Kaikki eivät joudu kuitenkaan taistelemaan jatkopaikasta, tähtivalmentaja Maija Vilkkumaa avaa uutta The Cut -vaihetta.
– Kilpailijoille tulee yllätyksenä, että kaikki heistä eivät joudu tähän The Cut -vaiheeseen, vaan osa heistä pääsee ikään kuin ohituskaistaa pitkin suoraan kaksintaisteluihin. Jäljelle jäävät esittävät kappaleen, ja osa heistä valitettavasti karsiutuu pois, Vilkkumaa kertoo tiedotteessa.
Kaksintaisteluissa jokaisella tähtivalmentajalla on 12 laulajaa.
The Voice of Finlandissa poikkeuksellinen tilanne – Maija Vilkkumaa ryntää lavalle yllättäen
The Voice of Finlandin viimeinen Ääni ratkaisee -jakso perjantaina 3.3. kello 20 alkaen Nelosella ja Ruudussa, ja The Cut -jakso sunnuntaina 5.3. Kaksintaistelut alkavat perjantaina 10.3.