Katso logo

Seurantadokumentti kertoo Tunturin tarina -hittifilmin tekemisen haasteista

Tunturin_tarina_9eb828d181.jpg
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden kestäneen koronalykkäyksen jälkeen tänä talvena pyöreitä juhlineen Marko Röhrin luontodokumentti Tunturin tarina saatiin vihdoin joulukuun alussa ensi-iltaan, ja sen on nähnyt jo yli 40 000 suomalaista. Yle esittää tänään filmiin liittyvän seurantadokumentin kuvausryhmän työskentelystä äärimmäisissä olosuhteissa Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa; tunturien huipuilla, sukelluksissa luolissa ja Jäämerellä sekä piilokojuissa erämaan keskellä. 

Tunturin tarina on jatkoa Marko Röhrin tuottamille palkituille ja hyvin katsojia keränneille luontoelokuville Metsän tarina (2012) ja Järven tarina (2015). 

Kuten elokuvan nimestä voi päätellä, siihen on ikuistettu Suomen luontoa Lapin erämaissa. Kuvausryhmä on käynyt aina Pohjoisen Jäämeren äärellä asti. Kuvissa vilisee karun kauniin alueen eläinasukkaita: pääosia esittävät karhu, kärppä, riekko ja tunturipöllö. Sivurooleissa nähdään myös ahma, poro, ryhävalas, kettu, lapinpöllö ja kotkia. Filmi avaa myös näihin luonnonasukkaisiin liittyvää mytologiaa kirjailija Antti Tuurin sanoilla.

Filmin ohjannut ja käsikirjoittamiseenkin Tuurin kanssa osallistunut Marko Röhr päätti jo Järven tarinan tehtyään, että Lapin tunturit ja erämaat pitää ikuistaa omaan elokuvaansa. Tästä tulikin hänen mukaansa yksi suurimmista haasteista, johon hän kuvausryhmineen on 30 vuoden varrella tarttunut. Olihan tiedossa jälleen useita vuosia kestäviä kuvauksia eri vuodenaikoina, viikkojen retkiä tuntureilla lumen, viiman ja jäätävän tuulen armoilla, painavaa kuvauskalusto välillä kantaen.

–Samalla tarjoutui kuitenkin mahdollisuus kertoa jälleen jotain uutta Suomen ja koko Pohjolan ainutlaatuisesta luonnosta. Tuoda suuren yleisön nähtäväksi paikkoja ja luonnontapahtumia, joita he eivät ehkä koskaan voisi itse kokea, Röhr pui motiivejaan.
Tunturien suuruus ja erämaiden laajuus asetti omat rajansa tilanteessa, jossa vajaan kolmen vuodenkierron aikana piti saada kuvattua kaikenlaista niin maalla, merellä kuin ilmassa, ja vieläpä veden allakin. Ei ihme, että Röhr ylistää vuolaasti kuvaajaansa Teemu Liakkaa haasteeseen tarttumisesta.

Mainos
Mainos päättyy

Näin tehtiin Tunturin tarina TV1;ssä tiistaina 28.12. klo 22.05. Ohjelma uusitaan maanantaina 10.1. klo 11.35.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Seurantadokumentti kertoo Tunturin tarina -hittifilmin tekemisen haasteista