Seksuaaliterapeutti Tapani Alanen opastaa, miten Ensitreffit alttarilla -avioparit saavat kipinän välillään syttymään
Ohjelman sinkuista tulee tärkeitä ihmisiä asiantuntijan elämässä.
Tänäkin vuonna Ensitreffit alttarilla -sarjaan saapui satoja hakemuksia. Kumppania tositarkoituksella etsiviä siis riittää tässä maassa.
Sarjan asiantuntijakolmikko pariterapeutti Hanna Myllymaa, pastori Kari Kanala ja psykoterapeutti Tapani Alanen saavat hurjan määrän hakemuksia omalle työpöydälleen, mutta alkukarsinnan tekee tuotanto yhdessä casting-psykologin kanssa.
– Taustatyötä on jo tehty ja osa hakijoista karsiutunut pois, kun me asiantuntijat lähdemme kahlaamaan hakemuksia läpi. On hauskaa hommaa purkaa kirjallista- ja videomateriaalia, Tapani kertoo.
Tapanilla on tapana aloittaa työprosessi yksin. Tänä vuonna hän lähti liikkeelle miesten lähettämistä hakemuksista, seuraavaksi naiset ja sateenkaari-ihmiset. Kun hän alkaa havaita hakemusmassasta yhteensopivia pareja, on aika kokoontua asiantuntijakollegojen kanssa saman pöydän ääreen.
– Toki meillä on koko ajan yhteydenpitoa. Saatan soittaa Karille ja Hannalle, että bongasitteko jo tämän ja tämän. Koen kuitenkin tärkeäksi, että potentiaaliset parit alkavat muodostua ensin omassa mielessäni.
Hakemusten läpikäymiseen ja mahdollisten parien muodostamiseen Tapanilla, Hannalla ja Karilla vierähtää useampi kuukausi.
"Vetoan sateenkaari-ihmisiin"
Tapanin iloksi tänä vuonna Ensitreffit alttarille -hakemusten joukossa oli edelliskautta enemmän sateenkaari-ihmisiä, mutta ei edelleenkään riittävästi.
– Haluan edelleen vedota: kaikkien ihmisten kannattaisi hakea mukaan ohjelmaan. Meillä oli tällä kertaa jo aika lähellä, että olisimme löytäneet sateenkaariparin, mutta hakemuksia tarvitaan enemmän, Tapani sanoo.
Vaikka paperilla hakijoista näkee yllättävän paljon erilaisia puolia, luo henkilökohtainen kohtaaminen ihmiseen syvyyttä. Joka kohtaamisella sinkuista tulee Tapanille valtavan tärkeitä ihmisinä.
– Meillä on ihania hakijoita. Heillä on arvopohja kunnossa, ja he ovat todella miettineet tätä prosessia. Olemme paljon puhuneet sitoutuneisuudesta. Hakijoista tulee itselleni hyvin läheisiä ja heidän kanssaan on kiva työskennellä.
"En leiki ihmisten tunteilla"
Avioliitto, parisuhde ja seksi ovat ihmisen elämän tärkeimpiä kulmakiviä. Tapanin silmissä parisuhteen solmiminen viihdeohjelmassa ei ole vakavilla asioilla pelleilemistä.
Psykoterapeutti erottaa oman ammattitaitonsa ja tuotannon toisistaan. Hänen tehtävänsä on ensisijaisesti olla hakijoita ja pareja varten.
– Jos tulisi tunne, että leikin ihmisten tunteilla, olisin väärässä paikassa. Pidättäydyn omassa osuudessani, ja teen oman työni mahdollisimman hyvin. Natsaan ihmisiä ja tutustun heihin hyvin. Miten tv-ohjelman kuvaukset järjestetään, siitä minun ei tarvitse huolehtia, Tapani toteaa.
Häiden jälkeen Tapanin yhteys pareihin on jatkunut. Hän on ollut kolme viimeisintä kautta mukana Ensitreffit alttarilla -sarjassa, ja edelleen pitää yhteyttä jokaisen näiden kausien pareihin.
– Yhteys ei ole päivittäistä, mutta olen aina tarvittaessa tukena. Tapanani on pitää linjat auki eli minulle saa soittaa. Haluan pitää parit elämässäni, ja on ihana seurata heidän elämäänsä, Tapani sanoo.
Halut syttyvät tutustumalla
Asiantuntijat ovat tehneet runsaasti taustatyötä, jotta Ensitreffit alttarilla -parit olisivat paperilla täydellisesti toisilleen sopivia niin arvoiltaan, tavoitteeltaan kuin ominaisuuksiltaan. Miten on ohjelman tuoreiden avioparien välisen intohimon laita, kun kumppania ei ole koskaan kohdannut?
– Haastaisin ensin ajatuksen, että ihmisten välinen suhde lähtisi intohimosta. Ulkonäkö ei olekaan ensisijainen juttu, vaan keskustellessa huomaa toisen huikeaksi tyypiksi. Vuosien kokemuksella ja työllä olen nähnyt, että ihmisiä kiinnostaa kumppanissa erilaiset asiat eikä se ole intohimo, vaan etenkin toisen arvot voivat kolahtaa, Tapani kertoo.
Tapani korostaa, että Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa pyritään mahdollistamaan myös parien välinen intohimo.
– Valmennamme hakijoita tähän. Sanon aina, ettei eteenne tule kumppania, jollaisen he ovat kuvitelleet. Se on sula mahdottomuus. Pitkäjännitteisyydellä, sitoutumisella ja toiseen rauhassa tutustumalla kipinän syttyminen on mahdollista.
Ensitreffit alttarilla alkaa Katsomossa ja MTV3:lla tiistaina 3. syyskuuta klo 21.00.
