Katso logo

Sarjakolumni: Bansheessa seksin ja väkivallan määrä on vakio

Banshee Antony Starr
Mainos
Mainos päättyy

Seksi ja väkivalta ovat kulkeneet tarinankerronnassa käsi kädessä antiikin ajoista lähtien. Ne elävät rinnakkain niin Raamatussa, Shakespearen klassikoissa, kuin veressä ja muissa ruumiineritteissä kylpevissä Game of Thrones -romaaneissa.

Elokuvissa seksiä ja väkivaltaa on kuvattu yhtä kauan kuin filmiä on syötetty kameran läpi. Taitavasti käytettynä niiden avulla voi luoda suurta taidetta tai suurta viihdettä. Ehkä molempia. Esimerkiksi Quentin Tarantinon parhaat elokuvat edustavat molempia.

HBO Maxin valikoimasta löytyvä yhdysvaltalainen Banshee on sarja, jonka jokainen jakso on käsikirjoitettu seksin ja väkivallan ympärille. Niiden runsas määrä on vakio, joka on koodattu jaksojen dna:han.

Jo tuottajaguru Roger Corman ohjeisti aikanaan nuoria ohjaajia, sellaisia kuten Martin Scorsese, näyttämään elokuvassa joka kymmenes minuutti seksiä ja/tai väkivaltaa.

Mainos
Mainos päättyy
Banshee

Kuitenkin jos Banshee olisi kelvottomasti ohjattu, käsikirjoitettu ja näytelty sarja, ei seksin ja väkivallan vyörytyksellä olisi nykypäivänä enää mitään arvoa. Kyseessä olisi roskapläjäys, josta kertomiseen ei kannattaisi tuhlata edes yhtä tavua tämän kolumnin pituudesta.

Kommentti: Amazon ja HBO pelaavat kallista fantasiauhkapeliä

Valtavirtamedian normalisoimat seksi ja väkivalta eivät ole enää itseisarvoja, mutta oikein käytettyinä edelleen täydellistä draaman ja viihteen polttoainetta. Ja neljä kautta tuotettu Banshee on tästä mainio esimerkki. Se on itseasiassa yksi parhaista alkuperäissarjoista, mitä löytyy mistään suoratoistopalvelusta.

Banshee Ivana Milicevic

Pikkukaupungin kuolleen seriffin identiteetin varastavasta rikollisesta (Antony Starr) ja tämän samaan kaupunkiin uuden elämän rakentaneesta ex-rakastajasta (Ivana Milicevic) kertova sarja on tehty pehmeäkantisten mutta sisältä kovaksikeitettyjen pulp-kioskipokkareiden hengessä.

Loistavasti käsikirjoitettu sarja soluttaa perinteiset sankarit pahiksiin ja pahikset sankareihin. Lopputulos on moraaliltaan sakkaista mutta psykologisesti taitavaa rikosdraamaa, jonka toiminta- ja seksikohtaukset ovat upeasti koreografioituja.

Mainos
Mainos päättyy

Jos pidät Jim Thompsonin romaaneista, Sam Peckinpahin elokuvista tai vaikkapa Spartacus-sarjasta, suosittelen tutustumaan tähän helmeen välittömästi.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan