
Sara Chafakin koti ei tuntunut yh-äidistä luksukselta Rikkaissa ja rahattomissa: ”Tuli vähän kotiin ikävä”
Rikkaat ja rahattomat -kauden ensimmäisessä jaksossa Sara Chafakin ja Jeffrey Lawmanin kanssa osia vaihtaa Tinja Poola, joka asuu 1- ja 3-vuotiaiden poikiensa kanssa kodinhoitotuella Helsingin kaupungin vuokra-asunnossa. Häntä on nähty aiemmin ruudussa Temptation Island Suomi -sarjan toisella kaudella vuonna 2016, kun hän oli mukana sinkkuna.
– Tykkään olla kameran edessä. Ajattelin, että kun tässä väliaikaisesti aika pienellä rahalla eletään, niin haetaan nyt tällaiseenkin mukaan. Olen myös tykännyt ohjelman aiemmista kausista, ja halusin päästä kokeilemaan, miltä tuntuu elää vähän isommalla viikkobudjetilla, Tinja kertoo.
Kokemus muodostui kuitenkin lopulta ristiriitaiseksi.
– Jos olisin ollut yksin, niin se olisi ollut ihan unelmaa. Olisin voinut mennä ja tulla ja nauttia kokemuksesta, Tinja maalailee.
Kahden pienen lapsen kanssa toimiminen Saran ja Jeffreyn kodissa oli kuitenkin hankalaa. Kodissa oli kaksi kerrosta, ja siellä oli paljon tavaroita, jotka Tinja joutui piilottamaan lapsilta.
– Asunto oli niin epäkäytännöllinen pienestä vessasta lähtien. Se myös sijaitsi huonojen liikenneyhteyksien päässä kaikesta. Kyllä siinä tuli vähän kotiin ikävä, Tinja nauraa.
Rikkaat ja rahattomat -kausi alkaa Nelosella keskiviikkona 29. maaliskuuta kello 20.00.
