fbq
vainalamaa_sanni_81df69235f.jpg

Sanni kertoo koulukiusaamisestaan tv:ssä: "Anteeksipyyntö ja -anto on tosi kaunista"

Kuudessa jaksossa jokaisena iltana neljä Vain elämää -tähteä kokoontuu saman pöydän ääreen muistelemaan omia Vain elämää -kausiaan. Samalla he käyvät läpi uraansa ja elämäänsä paikalla olevan yleisön edessä. Iltojen aikana kuullaan esityksiä aikaisemmilta Vain elämää -kausilta, ja jokainen artisti on valmistellut iltaa varten myös yhden uuden biisin, jollekin pöydän ääressä istuvalle artistille. Lavalle nousee iltojen aikana joukko yllätysartisteja, ja luvassa on myös katsojien kertomia muistoja ohjelmasta.

Ensimmäisessä jaksossa 17. 4. yhteisen pöydän ääreen istuvat Juha Tapio, Jannika B, Robin Packalen sekä Sanni. Illan aikana keskustellaan muun muassa julkisuudesta, ystävyydestä, tunteiden näyttämisestä, fanittamisesta ja koulukiusaamisesta.

Sannilla on kokemusta koulukiusaamisesta, ja hän on valinnut esitettäväkseen samasta aiheesta kertovan kappaleen.

– Se versio, jonka mä tästä tein, on mulle tosi, tosi henkilökohtainen. Mä kirjoitin mun koulukiusaamisajoista, ja se oli mulle tosi tärkeä kohta elämää puhua siitä julkisesti. Muutenkin musta tuntuu, että kertomalla omaa tarinaa mä toivon, että pystyn myös kannustamaan heitä, jotka tällä hetkellä kokee kiusaamista tai on kiusaajia. Ne, joita kiusataan, niin saisi kiinni siitä, että se loppuu jossain kohtaa, ja elämä jatkuu, Sanni kertoo ohjelmassa.

Ohjelman juontaja Sami Kuronen haluaa tietää, mitä Sannin elämässä tapahtui sen jälkeen, kun hän aikoinaan esitti tämän kappaleen omalla Vain elämää -kaudellaan.

– Muuttuiko tuon myötä jotain? Pyysikö sun kiusaajat sulta anteeksi? Sami kysyy.

– Kyllä mulle yksi viesti tuli. Elämä on kasvamista, ja anteeksipyyntö ja -anto on tosi kaunista, Sanni vastaa.

Jannika B esitti omalla Vain elämää -kaudellaan Vesku Jokisen tunnetuksi tekemän kappaleen Pyyntö, josta on sittemmin tullut suuri hitti. Jannika B:n versioimassa kappaleessa esiintyy myös hänen oma tyttärensä Martta. Sami haluaakin tietää, millainen merkitys kappaleella on ollut Martalle.

– Häntä vähän hävettää, mutta hän on kerännyt ponirahastoon, ja hän haluaa oman ponin. Kun tuli ensimmäinen Gramex-tilitys, niin hän ilmoitti isällensä, että: "Isä, minä voin tulla kyllä laulamaan sinunkin kappaleelle", Jannika nauraa.

Robin Packalen haluaa puolestaan kertoa pöydän ääressä tarinan, josta ei usko koskaan aikaisemmin puhuneensa.

Mä en ole varmaan koskaan kertonut tästä. Tää tulee sulle Juha. Vuonna 2008 mä osallistuin Staraskaba-laulukilpailuun. Tämä laulukilpailu oli yksi syy siihen, miksi mä istun tänään tässä. Jos mä en olisi vetänyt tätä sun biisiä semifinaalissa Lempäälän Ideaparkissa, niin en usko, että olisin tässä. Se rohkaisi mua niin paljon esiintymään. Biisin nimi on Ohikiitävää, Robin kertoo

– Minkä ikäinen sä olit silloin, kun sä vedit tämän ensimmäisen kerran, haluaa Sami Kuronen tietää.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Kymmenen vanha, Robin vastaa.

– Täysin kypsä tulkitsemaan, nauraa Juha Tapio.

Chisu lopettaa soolouransa: pudotti uutispommin Vain elämää -ohjelmassa - "Nyt on aika uuden seikkailun"

Sunnuntai 17. huhtikuuta

Juha Tapio, Jannika B, Robin Packalen, SANNI  

Sunnuntaina 24. huhtikuuta

Samuli Edelmann, Samu Haber, Ellinoora, Mariska  

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Sunnuntaina 1. toukokuuta

Toni Wirtanen, Anna Puu, STIG

Sunnuntaina 8. toukokuuta

Katri Helena, Herra Ylppö, Mikko Kuustonen, Reino Nordin

Sunnuntaina 15. toukokuuta

Pyhimys, Ilkka Alanko, Maija Vilkkumaa, Mikael Gabriel  

Sunnuntaina 22. toukokuuta

Irina, Tuure Kilpeläinen, Elastinen, Ressu Redford

Seiska: He ovat uudet Vain elämää -tähdet

Vain elämää: Unohtumaton ilta alkaa sunnuntaina 17. huhtikuuta Ruudussa jo heti aamusta ja Nelosella klo 20.

Seuraa meitä somessa