Katso logo

Sanna Marin paljastaa tv:ssä yhdeksännen luokan keskiarvonsa: "Olisi pitänyt olla ahkerampi"

Sanna Marin
Mainos
Mainos päättyy

Luokan edessä -ohjelmassa Suomen suurimpien puolueiden puheenjohtajat joutuvat yksin koululuokan eteen vastaamaan tiukkoihin kysymyksiin. Poliitikoilta testataan myös yleistietoa, kieliosaamista ja heittäytymiskykyä.

Ohjelman toisessa jaksossa alakoululaisten eteen astelee pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin. Jakso nähdään Nelosella torstaina 23.2. 

Marin kertoo koulutaustastaan. Ensimmäisen luokan hän kävin Helsingin Kruununhaassa, jossa he tuolloin asuivat. Sen jälkeen perhe muutti Pirkkalaan, jossa hän kävi koulunsa toiselta luokalta ylöspäin, lukioon saakka. 

Marin kertoo pitäneensä koulusta, vaikka ei ollutkaan kaikissa aineissa haka. Marin oli hyvä niissä aineissa, joista piti. Hän ei kuitenkaan jaksanut tehdä läksyjä niissä aineissa, joista hän ei pitänyt. 

Mainos
Mainos päättyy

– Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt olla ahkerampi! Kannustan kaikkia teitä tekemään läksyjä, Marin toteaa oppilaille jaksossa.  

Lapset täräyttävät Sanna Marinille suoran kysymyksen somen käytöstä: ”Miksi sä käytät filttereitä?"

R
Sanna Marin joutuu vastaamaan kiperiin kysymyksiin Luokan edessä -ohjelmassa. 

Yksi oppilaista, Amanda on kiinnostunut tietämään, mikä Marinin keskiarvo oli yhdeksännellä luokalla.

Päättötodistuksensa yhteiskeskiarvon Marin muistelee olleen noin kahdeksan pinnassa. Lukuaineidensa keskiarvoksi pääministeri muistaa tarkasti 7,5. Kyseisellä keskiarvolla hän pääsi Pirkkalan lukioon. 

– Siellä itse asiassa paransin numeroitani. Kun pääsin yliopistoon myöhemmin, numerot vielä paranivat siellä. Kun pääsi tekemään asioita, jotka innostivat itseä, myös ne arvosanat paranivat. Olin aina tosi hyvä liikunnassa, kuvaamataidossa ja kaikissa sellaisissa, se nosti keskiarvoa vähän ylemmäs, Marin muistelee yläasteaikojaan.

Luokan edessä -jaksot torstaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa. 
 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Sanna Marin paljastaa tv:ssä yhdeksännen luokan keskiarvonsa: "Olisi pitänyt olla ahkerampi"