Katso logo

Salkkarit-häissä tosielämän shokkikäänne: Karin näyttelijä koronassa – Salla menee naimisiin yksin

Salatut elämät
Mainos
Mainos päättyy

Salatut elämät -sarjassa nähdään 10. toukokuuta tunteellinen jakso, jonka sisältö ei enää ole mikään salaisuus.

Kuten tuotantoyhtiö on tiedottanut, kyseisessä jaksossa Salla ja Kari menevät naimisiin. Kaksikon piti tänään keskiviikkona astella alttarille myös lehdistötilaisuudessa livenä median ja kutsuvieraiden edessä, mutta suunnitelmiin tuli radikaali muutos.

Kutsuvieraat ja mediaväki olivat jo istuutuneet paikoilleen ja odottivat tähtiä saapuvaksi paikalle, kun Salkkareiden tiedottaja Susanna Jyllinmaa kertoi tosielämän shokkikäänteestä.

Tiedottajan mukaan Karia näyttelevä Tommi Taurula on koronassa, eikä pääsisi lainkaan paikalle.

Mainos
Mainos päättyy

- Emme kuitenkaan halunneet peruuttaa tätä tapahtumaa. Mietimme, että kyllähän Salla voi mennä yksinkin naimisiin! Jyllinmaa kuittasi iloisesti.

Niinpä liveyleisön edessä näyteltiin hääkohtaus ilman Tommia eli sulhasta Kari Taalasmaata. Hänet nähtiin sentään studion ruudulla valmistautumassa suureen päiväänsä Sallan kanssa.

Tommi Taurulan lisäksi myös näyttelijä Inna Tähkäsellä on todettu korona, Salkkareiden tiedotuksesta kerrotaan. Myöskään Sami Uotilaa ja Tiia Elgiä ei nähty Salkkareiden pressissä heidän kärsiessä flunssan oireista.

Salkkareiden studiolla on ajankohtaan nähden poikkeuksellisen tiukat koronatoimet. Kaikilta median edustajilta edellytetään kasvomaskin käyttöä.

Salkkareiden viikon juonipaljastukset: Elina paljastaa totuuden Noelista – mutta uskooko kukaan?

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Salkkarit-häissä tosielämän shokkikäänne: Karin näyttelijä koronassa – Salla menee naimisiin yksin