Salkkarisyksyn viimeiset juonipaljastukset: Suuri salaisuus paljastuu

Aaron kaappauksen Salatut elämät -sarjassa järjestänyt Dahlia joutuu vastaamaan tekosistaan nöyryyttävällä tavalla. Syyskauden lopuksi Mikille selviää suuri salaisuus.
Marianna vie Salkkareissa JP:n auton, jolla JP ajoi Cindyn päälle, korjaamolle. Korjaamo on tietenkin Taalasbiili, jossa työskelee JP:n kanssa jo romanssia viritellyt ja sittemmin yliajoa vierestä todistanut Hani. Hani haluaisi varoittaa Mariannaa siitä mikä JP on miehiään siitä huolimatta, että Joonatanin mielestä se on huono idea. Kuten onkin.
Karin lastenhoitohaasteet jatkuvat, vaikka Gunnar on salaisena apuna, ja vievät miehestä mehut.
Noel kuulee, miten Miki ja Aki juttelevat elävien kirjoihin palanneesta ja sitten heti uudelleen kadonneesta Sususta. Mikin ja Susun lapset purkavat huonoja fiiliksiään Danielaan. Miki päättää etsiä lastensa äidin käsiinsä ja suuntaa Keravalle etsimään naista Akin kanssa. Samaan aikaan Susu palaa Helsinkiin ja kohtaa lapsensa sekä Danielan.
Aaro kertoo Rajalalle Dahlian kaappaussekoilusta, joka esti parin treffit. Rajala on järkyttynyt eikä suostu painamaan asiaa villaisella, vaikka Aaro haluaa antaa asian olla. Rajala käyttää poliisin oikeuksiaan ja pidättää Dahlian.
Dahlia haluaa hyvittää sekoilunsa Aarolle ja päättää ostaa Ismon kaupan Aarolle.
Ryöstöjen traumatisoimalla Ismolla onkin vähän ongelmia toimia kaupassa, mutta Lasse lupautuu avuksi. Kaupassa hääriessään Lasse kohtaa hänet jättäneen Joannan. Tuppisuusyndrooma kuitenkin vaivaa edelleen sekä Lassea että Joannaa.
Sen sijaan Mikin kanssa Joanna saa kyllä sanottua sanottavansa, nimittäin sen, että Mikin pitäisi pikkuhiljaa saada selville kuka JP:n pomo on. Miki näyttääkin pääsevän tapaamaan vihdoin JP:n pomon. Kyseessä on kuitenkin JP:n virittämä ansa, johon langettuaan Mikille lopultakin selviää totuus JP:n ja ystävänsä Akin kuvioista. Sarja jää joulutauolle.
Salatut elämät MTV3:ssa jouluviikolla maanantaista perjantaihin kello 19.30. Ensi viikon jaksot katsottavissa MTV Katsomo+:ssa jo perjantaina 15.12.
Salkkareiden juonipaljastukset: Kalle antaa lähtöpassit Sampolle ja Ismolle