Salkkareiden juonipaljastukset: JP tarjoutuu hakkaamaan Kristianin

Ensi viikolla Salatut elämät -sarjassa Kristian päättää häipyä ja Mira löytää äitiehdokkaan.
Lindakin kuulee, miksi Eva on muuttanut Joonatanin kanssa samaan kommuuniin. Hän on hieman mustasukkainen ja aukoo päätään Evalle, mikä puolestaan ärsyttää Joonatania ja poikii pienen riidan Joonatanin ja Lindan välille.
Miki joutuu ottamaan loparit kahvilasta, koska ei pysty työskentelemään Kristianin kanssa, vaikka peiteoperaatio sitä edelleen edellyttäisikin. Miki onnistuu kuitenkin säilyttämään JP:n luottamuksen jopa siinä määrin, että JP tarjoutuu pahoinpitelemään Kristianin. Miki kuitenkin kieltäytyy.
Kristian saa tylyn vastaanoton Nellalta ja lannistuu. Hän ilmoittaa lopettavansa työt Moosessa ja häipyvänsä kaukomaille. Pian eräs hahmo löytyy makaamasta maasta tainnoksissa.
Salatut elämät palaa kesätauolta: Kalle ja Sampo harrastavat seksiä hääyönä – Sampo järkyttyy

Jutta yrittää saada työpaikan sairaalan johtajana, mutta hänelle ja Aarolle katkera Dahlia heittelee aluksi kapuloita rattaisiin. Myöhemmin Jutta hämmästelee Aarolle, että Dahlia muutti yllättäen mielensä ja puolsi häntä sairaalanjohtajan virkaan. Aaro alkaa aavistella, että Dahlialla voisi olla edelleen tunteita häntä kohtaan.
Mira ja Viola suostuttelevat Jutan auttamaan Miran äidin etsinnässä. Kolmikko päätyykin varteenotettavan äitiehdokkaan, Sanna Heikkisen, puheille. Mira pettyy, kun Sanna Heikkinen vakuuttaa, ettei ole hänen äitinsä. Myöhemmin Sanna Heikkinen menee Jutan luo sairaalaan ja antaa tälle valokuvan, jossa on mahdollisesti Miran biologinen äiti.
Salkkarit-tähden mökkisauna saa Hanna Sumarin kiljumaan kauhusta: "Ei!"
Salatut elämät MTV3 MA–TO.