Salatut elämät -näyttelijät viettävät myös kesän yhdessä – tässä syy

Sami Uotila näyttelee Kangasalan kesäteatterissa näytelmässä, jonka ohjaa Esko Kovero.
Aki Nikkisen näyttelijä Sami Uotila on valmistautumassa jo kesäloman viettoon. Kulunut kevät on ollut ikimuistoinen Salattujen elämien 25-vuotisjuhlakauden myötä.
– Aki Nikkisellä on ollut kaikenlaista touhua kuvauksissa, Sami kertoo.
Aki on muun muassa lähentynyt Mariannan (Oona Kare) kanssa, mutta kun hän ei saanut vastakaikua, mies päätyi suutelemaan Lindan (Monica Lindeman) kanssa.
Kesäloman alettua Sami suuntaa Kangasalan kesäteatteriin tekemään näytelmää Vaimoni Maurice mukanaan viisi muuta Salkkari-näyttelijää: Pete Lattu, Teemu Lehtilä, Monica Lindeman, Inna Tähkänen ja Sampsa Tuomaala.
– Täällä kun tehdään päivät pitkät toistemme kanssa yhdessä duunia, kaikki pohtivat yhteisesti, että olisi siistiä tehdä kesällä jotain, Sami kertoo kesäteatteriprojektin kehittymisestä.

– Ettei tulisi vaan maattua koko kesää paikoillaan. Meillä on kuitenkin kolmen kuukauden kuvaustauko.
Ismo Laitelan näyttelijä Esko Kovero oli itse tehnyt saman näytelmän 2000-luvun alussa toisella porukalla ja alkoi puhua Vaimoni Mauricesta nykyisten kollegojen kesken. Nyt Esko puolestaan ohjaa näytelmän.
– Tässä vaiheessa toukokuuta ollaan vähän jo treenailtu sitä. Pidetään ehkä pieni tauko ja sitten mennään Kangasalle ja ruvetaan paukuttelemaan hommaa kasaan. Kunnon sellaista ranskalaista farssisekoilua, Sami kuvailee tulevaa näytelmää, joka saa ensi-iltansa 14. kesäkuuta.
– Se kertoo parisuhteesta. Jos on ihmissuhteita enemmän kuin yksi, siinä on hankalaa tasapainoilla.
Näytteleminen teatterin lavalla on tyylillisesti eri asia kuin näytellä kameran edessä. Esimerkiksi silmän liike, joka voi näyttää kamerassa liioittelulta, ei näy teatterissa mitenkään.

– Ilmaisun pitää olla isompaa ja roisimpaa, todella paljon kuuluvampaa.
Kesäteatterin lisäksi Sami yrittää ajatella kesän hidastumisena ja palautumisena.
– Varmaan tulee käytyä frendin mökillä, mutta sellaista todella suomalaista ja iisiä. Ei ole haavena eikä ajatuksissa lähteä liitämään Euroopan tai muun maailman sykkeeseen. Haluan ladata akkuja.
Salatut elämät MTV3:ssa maanantaista perjantaihin kello 19.30.