Salatut elämät: Näin syntyi hurja kuolemakohtaus
Näyttelijä Elina Niskanen kertoo yksityiskohtaisesti, miten hänen hahmonsa tarina päättyi.
Marraskuussa rakastetusta Salatut elämät -sarjasta poistui yksi hahmoista, kun Elina Niskasen näyttelemä Anniina Aalto kuoli.
Video: Esko Kovero vastaa Googlen kysytyimpiin kysymyksiin.
Anniina oli sarjassa Jirin (Mikko Parikka) puoliso. Heidän tiet kuitenkin erkanivat, kun Jiri petti häntä Evan (Tiia Elg) kanssa. Jiri löysi Anniinan kuolleena kotoa, kun hän oli mennyt hakemaan tavaroitaan sieltä.
Liikkua ei saa milliäkään
Elina kertoo Instagramissa, että on saanut viestejä kuolemakohtaukseen liittyen. Osa Salkkarit-faneista on tiedustellut, että näyttelikö hän itse kohtauksessa, vai käytettiinkö hänen tilaltaan nukkea.
Näyttelijä julkaisi Instagram-tililleen videon siitä, miten kohtaus todellisuudessa toteutettiin. Elina näytteli koko kohtauksen itse.
Salkkarit-tuotannon tekemä maskeeraus on kerännyt kehuja. Elina kertoo, että hänelle tehtiin ensin normaali, astetta kevyempi Anniinan päivämeikki, jonka päälle hänelle maskeerattiin kuoleman merkit. Hänen silmiinsä laitettiin esimerkiksi piilolinssit.
Jos et näe videota, voit katsoa sen tästä.
Kohtauksessa Elina makaa mahallaan elottomana lattialla.
Kohtausta varten näyttelijä selvitti etukäteen poliisilta, että millainen keho on noin pari päivää kuoleman jälkeen.
– Tässä käännöksessä, kuten muissakin otoissa piti tehdä tosi tarkkaa työtä kasvojen mikroeleiden osalta. Esimerkiksi mun silmät eivät olisi saaneet liikahtaa milliäkään, tai ne olisi näkynyt piilolinssien läpi, Elina kertoo videolla.
Ruumispussissa
Kohtauksessa Elinan roolihahmo makaa täysin elottomana. Näyttelijä kertoo, että hengitti niin, ettei pallean liike ei näy.
– Käytännössä otin nenän kautta ilmaa just sen verran, että pärjään, mutta en tukehdu.
Lopussa Anniina laitettiin ruumispussiin. Elina kertoo olleensa pussissa koko kuvausten ajan.
- Se tuntui musta jotenkin tärkeälle siirtymäriitille hyvästellä Anniina. Tän kohtauksen lopullinen toteutus oli musta erityisen hieno. Hidastettu kuva ja äänimaailma teki ihan lyömättömän yhdistelmän.
Lopussa Anniina hyvästeli Pihjalakadun tulemalla enkelinä paikalle.
– Oli ihana palata viimeiseen kohtaukseen enkelinä. Anniinan matka Pihlajakadulla oli ikimuistoinen – yliajolla sisään ja jalat edellä ulos.
Unelmat toteutuivat
Elina näytteli roolihahmoa sarjassa vuodesta 2024. Näyttelijä on kertonut julkisuudessa olevansa raskaana. Elina kirjoittaa Instagram-päivityksessään olevansa kiitollinen Salkkarit-matkastaan.
– Pääsin tekemään mun ensimmäisen merkittävän kameraroolin ja työskentelemään täysiä rakastamassani työssä – näyttelijänä. Mulle tää rooli ja Salkkarit symboloi ennen kaikkea unelmien toteutumista. Kun tekee oikein kovasti töitä, niin joskus haaveet toteutuu!
Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.
