
Saimi Hoyer avautuu Punkaharju-konkurssistaan tv:ssä: "Olin taannut tämän lainan"
Saimi Hoyerin Hotelli Punkaharju hakeutui konkurssiin huhtikuussa 2023.
Hoyer vieraili torstaina 25. toukokuuta Maikkarin Viiden jälkeen -ohjelmassa, jossa hän valaisi tilannettaan.
– On ollut hirmuista hullunmyllyä, hän myönsi ohjelmassa.
– Se, mikä on mahtavaa, niin olen saanut ainakin 14 000 tsemppiviestiä, ja minua on taputettu selkään niin Punkaharjulla kuin Helsingissäkin. Jokainen viesti on merkittävä.
Punkaharjun tulevaisuus ja kohtalo on vielä auki, vaikka hotelliin on tehty varauksia myös tulevalle kesälle. Kohtalosta ei kuitenkaan ole tietoa.
– En voi sanoa mitään, koska en ole enää tekemisissä asioiden kanssa. Hotellin tulevaisuudesta päättävät velkojat ja pesänhoitaja yhdessä.
Samuli Putroa pyydettiin soittamaan vauvan hautajaisissa – avautuu lohduttomasta hetkestä tv:ssä
Hoyer ei ole ainoa, johon konkurssi on vaikuttanut henkisesti. Huolta hän on kantanut myös läheisimmistään.
– Tässä on ympärillä muita ihmisiä, joihin tämä osuu samalla tavalla. Eniten olen kantanut huolta mun pojista, isästä ja läheisimmistä ihmisistä.
Hoyer toivoo, että hotellin henkilökunta pääsisi joskus takaisin töihin.
– Heissä on sitä henkeä ja sielua, mitä sinne kaivataan.
Konkurssi on myös iskenyt Hoyerin elämään taloudellisesti lujaa.
– Olin taannut tämän lainan, eli maksan Suur-Savon Osuuspankille satatuhatta euroa. Yrittäjän on otettava riskejä. Epäonnistumisen pelkoa ei saa tuntea, kun lähtee yrittämään. Olen myös pääomittanut Punkaharjun Luontomatkailu Oy:tä ja ne rahat jäävät sinne. Ei ole helppoa. Puhutaan isoista summista.