Saana Akiola jättää TTK:n – paljastaa nyt syyt päätöksen taustalta
Koripalloilija Shawn Huffin tanssinopettajana Tanssii tähtien kanssa -kisassa nähty Saana Akiola on ollut TTK:ssa mukana yhdeksällä kaudella.
Shawn Huff ja Saana Akiola putosivat kisasta sunnuntaina 5. marraskuuta. Saana ilmoitti pudotuksen jälkeen, ettei häntä enää nähdä ohjelmassa jatkossa.
Vuonna 2010 ensimmäisen kerran Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan osallistuneen Saanan tähtioppilaita kisassa ovat vuosien varrella olleetJukka Rasila, Jukka Tammi, Ali Jahangiri, Mikael Jungner, Aki Linnanahde, Jare Brand, Kristo Salminen ja Benjamin Peltonen, jonka kanssa hän voitti kisan viime vuonna.
– Itse asiassa olin jo viime vuoden jälkeen päättänyt, kun oli superkiva kausi ja voitettiin se, että eiköhän tämä ole nyt tässä. Olin saanut kaiken, mitä ohjelmalta voi saada. Tulin kuitenkin toisiin aatoksiin, Saana kertoo.
Tulevilla kausilla hän haluaa antaa tilaa uusille, innokkaille opettajille.
– Esimerkiksi Valtteri Palin pursuu intoa ja energiaa. Ja myös muut kollegat, jotka ovat olleet mukana vähemmän aikaa. Tuntui siltä, että no niin, ehkä mun on aika poistua. Mieluummin jään pois siinä vaiheessa, jos joku jää ehkä kaipaamaan kuin että roikkuisin siellä vielä vuosikausia, hän perustelee.
Shawnia Saana kehuu positiiviseksi hyvän hengen luojaksi, ja heillä oli keskenään hyvä meininki.
– Mutta kyllä huomasin itsestäni, että se on niin tuttua jo. Siitä on hävinnyt jo tietynlainen hohde, vaikka ainahan sinne on ihana mennä. Siitä on tullut työpaikka, jonne aina syksyllä mennään. En sano, että se on huono asia, mutta se vielä vahvisti päätöstäni.
Saana myöntää olleensa kisan loppumetreillä jo hyvin väsynyt. Hän on ollut tänä syksynä mukana myös Jarkko Tamminen Show’ssa ja pitää normaaleja tanssituntejaan. Shawnin kanssa he treenasivat neljä tuntia päivässä.
– Sen lisäksi on lapset ja perhe. Siinä on hässäkkää. Elokuusta lähtien olen tehnyt 13 tunnin työpäiviä joka päivä. Alkoi olla vähän äärirajoilla jaksaminen.
Emma Kimiläisen kivulias vaiva vaikeuttaa tanssia TTK:ssa – kolmiolääkeet pehmentävät pään
Hänen mukaansa myös Shawn alkoi vaikuttaa uupuneelta.
– Silloin vaatii ihan mieletöntä halua ja innostusta tanssia kohtaan, että jaksaa vielä pusertaa. Nyt olisi tullut vielä lisää tanssilajeja, niin ehkä tämä oli hyvä aika meille jäädä pois, koska kapasiteetti alkoi olla täynnä. Että miten paljon olisi pystynyt omaksumaan vielä uutta? On kiva jättää tämä hyvään fiilikseen.
Saana nostaa hienoimmaksi TTK-muistokseen viime kauden, jolloin tuli voitto Benjamin Peltosen kanssa.
– Eihän se voitto itsessään muuta mitään, mutta se matka sinne voittoon on se ihanin muisto. Että miten paljon siinä käytiin läpi, ja meistä tuli Benkun kanssa oikeasti ystäviä. Olemme edelleen yhteydessä. Oli kaikin puolin ennenkokematon matka minulle.
TTK:ta hän aikoo seurata jatkossakin.
– Juttelin Ansku Bergströmin kanssa, ja hänkin sanoi, että on ihanaa katsoa ohjelmaa omalla kotisohvalla, kun tietää sen prosessin ja kaiken väsymyksen, ja itse voi vain olla ja nauttia ihan eri tavalla siitä, mitä muut ovat saaneet aikaiseksi.
Tanssii tähtien kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla klo 19.30.
