Saako Yellowstone kuudennen kauden? Tämä tiedetään nyt
Kevin Costneria ei enää nähdä mahdollisella kuudennella kaudella.
Aiemmin on oletettu, että Taylor Sheridanin luoma hittisarja Yellowstone sarja päättyisi marraskuussa julkaistavaan 5B-kauteen.
Deadlinen saamien tietojen mukaan sarjan kuudennesta kaudesta neuvotellaan parhaillaan. Kuudetta kautta tähdittäisivät ainakin näyttelijät Kelly Reilly ja Cole Hauser. Myöskään viidennen kauden teaserissä ei sanottu kauden jäävän viimeiseksi. Sarjan päähahmoa, John Duttonia (Kevin Costner) ei enää nähdä kaudella.
Yellowstone -draamasarja kertoo Yhdysvaltojen suurinta yhtenäistä karjatilaa hallitsevasta Duttonin perheestä. Vaihtuvien liittolaisuuksien, selvittämättömien murhien, avoimien haavojen ja kovalla työllä ansaitun kunnioituksen keskellä tila on konflikteissa kasvavan kaupungin, intiaanireservaatin ja Amerikan ensimmäisen kansallispuiston kanssa.
Viidettä ja mahdollista kuudetta kautta odottavat Yellowstonen fanit saavat tulevaisuudessa nauttia myös The Madison -jatkosarjasta, jota tähdittää Michelle Pfeiffer. Sarja sijoittuu emosarjan jälkeiseen aikaan ja kertoo Keski-Montanan Madison River -laaksoon muuttaneesta newyorkilaisperheestä.
Yellowstonen mahdollisesta kuudennesta kaudesta uutisoi ensimmäisenä yhdysvaltalainen verkkomedia Puck.
Yellowstone Skyshowtime-suoratoistopalvelussa, Ruudussa ja Netflixissä.
