Katso logo

Robinilla jäi sekavat muistot aiemmasta Vain elämää -kaudesta: ”Se oli aika kuluttavaa”

Robinilla jäi sekavat muistot aiemmasta Vain elämää -kaudesta: ”Se oli aika kuluttavaa”

Robin pääsi viimein kuvaamaan Vain elämää -sarjaa Hirvensalmen Satulinnaan.

Mainos
Mainos päättyy

Suositun Vain elämää -sarjan uusi kausi alkoi perjantaina 8. syyskuuta, mutta varsinaiset artistipäivät alkavat 15. syyskuuta, kun vietetään Anna Puun päivää. Laulajakaartiin kuuluu tällä kertaa Anna Puun lisäksi muitakin artisteja, joita on nähty aiempina vuosina – yhtenä heistä kevään 2017 kaudella mukana ollut Robin.

 – Siitä aiemmasta kaudesta jäi sellainen fiilis, etten oikein pysynyt mukana. Koko ajan tapahtui niin paljon asioita. Välillä ajattelin, että ”mitä täällä oikein tapahtuu?”, Robin kertoo.

– Se johtui varmasti paljon siitä, että mukana oli niin monta meneväistä ihmistä. Toki olen itsekin energinen ja aktiivinen tyyppi, mutta kun meitä oli niin monta samanlaista yhdessä, niin se oli aika kuluttavaa, Robin muistelee kautta, jossa olivat mukana muun muassa Laura Voutilainen, Samu Haber ja Olli Lindholm.

Robin kuitenkin painottaa pitäneensä aiemmastakin kaudesta, eikä nyt ollut suuria henkisiä esteitä lähteä toista kertaa mukaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Itse asiassa minua kosiskeltiin jo viime vuonna messiin, mutta siinä tuli Uuden musiikin kilpailu mukaan kuvioihin, ja muutenkaan ajoitus ei olisi ollut paras mahdollinen. Kun tällä kertaa kuulin, että ketä muita on tulossa mukaan, niin ajattelin, että ehdottomasti lähden mukaan!

Tästä syystä Jouni Hynynen lähti viimein mukaan Vain elämää -sarjaan – ”Minulla oli aiemmin sellainen ”katsomatta paskaa” -asenne”

Robinille oli tärkeää, että hän pääsee kuvaamaan sarjaa kuuluisassa Hirvensalmen Satulinnassa. Vuoden 2017 kausihan kuvattiin poikkeuksellisesti Espanjassa sijaitsevassa Castillo de Mondan linnassa.

– Tällä kertaa olikin enemmän sellainen kotisohvatunnelma. Meininki oli rauhallista ja lämmintä, Robin kehuu.

Tämän vuoden Uuden musiikin kilpailuun Robin osallistui englanninkielisellä Girls Like You -kappaleella. Hän jatkaa silti myös suomenkielisen musiikin tekemistä.

– Olen tällä hetkellä siinä vaiheessa uraani, että minusta tuntuu, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin vakavasti tai miettiä asioita liikaa. Pitää tehdä sellaisia asioita, jotka tuntuvat hyvältä juuri sillä hetkellä, Robin pohtii.

– Olen löytänyt tekemiseeni uudenlaista vapautta. Vihaan oikeastaan sanaa ura. Ennemminkin se on kaikki vain elämää.

Mainos
Mainos päättyy

Robinin päivä tällä Vain elämää -kaudella on perjantaina 3. marraskuuta.

Vain elämää Nelosella perjantaisin kello 20.00.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan